|
|
|
|
![]() |
|
|
|
Puola Viroa parempi olutmaaottelussa HelsingissäViron ja Puolan syvän tummat ja vahvat oluet maistuvat myös suomalaisille. Puola vei niukasti Virosta voiton Helsingissä järjestetyssä talviseen makuun sopivien oluiden leikkimielisessä maaottelussa.Lue lisää..
Ravintola Nokkan juhlavuosi alkoi HelsinkiMenu -voitolla
Kymmenvuotisjuhlaansa maaliskuussa viettävä Ravintola Nokka on jälleen
saanut tunnustusta perinteisten suomalaisten raaka-aineiden käsittelystä.
Vuoden 2011 HelsinkiMenu -kilpailun voiton ratkaisivat tuomariston mukaan hyvä palvelu ja
ruoka, molemmat toteutettuna modernin tyylikkäällä tavalla. Nokka tarjoaa merkkivuotensa
aikana useita lähiruokateeman mukaisia menuja, joista ensimmäisen valmistavat
Ari Ruoho ja Markus Maulavirta - miehet Nokan ainutlaatuisen alkutuottajaverkoston takana.
Disneyn Aladdin-musikaalin kaksikielinen näyttämöversio ensimmäistä kertaa SuomeenTeatterituotantoyhtiö Polar Illusions tuo Suomeen Disney-musikaalin Aladdin - kaksikielisenä versiona. Tämä Suomessa ennennäkemätön teos saa ensi-iltansa Aleksanterin teatterissa elokuussa 2012.Lue lisää..
G.W. Sundmans lähtee Pariisin
Ravintola G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsén on kutsuttu
vierailemaan Pariisin Musée d’Orsay’ihin. Taidemuseossa järjestetään
tänä keväänä Akseli Gallén-Kallelan näyttely, ja sen kunniaksi Jämséniä
on pyydetty tuomaan suomalaista ruokataidetta museon arvostettuun ravintolaan.
Une passion finlandaise -näyttely ja lounas à la G.W. Sundmans vierailevat
Musée d’Orsayssa 7.2-6.5. Pariisin tunnelmista voi nauttia kuukauden ajan myös Helsingissä.
Savoy aloittaa juhlavuotensa yhdistämällä muotoilun ja ruoan
Ravintola Savoy ottaa 75-vuotisjuhlamenunsa yhteydessä käyttöön
numeroidun, käsityönä valmistetun astiaston, jonka on suunnitellut ja
valmistanut keramiikkataitelilja Karin Widnäs. Oman merkkivuotensa lisäksi
Savoy kunnioittaa World Design Capital Helsinki 2012 -vuotta kokonaistaideteoksella,
joka yhdistää ruoan ja muotoilun.
Flow Festival ja Wastelands julkistavat arkkitehtuurikilpailunFlow Festival syventää design-sisältöään tänä vuonna järjestämällä yhdessä Wastelands: XXXII European Architecture Students Assembly -tapahtuman kanssa suunnittelukilpailun uudesta lavakonseptista. Kilpailun tavoitteena on luoda Flow Festivalille uusi intiimi esiintymislava, joka tuo katsojan lähelle artistia.Lue lisää..
Kaikkien aikojen klassikot Ravintola Sipulissa 28.2.–28.4.2012
Ravintola Sipulin kevättalvi on klassikoiden juhlaa. Kun haaveilet mehevästä Toast
Skagenista, tunnet bouillabaissen tuoksun nenässäsi tai Tournedos Rossini saa veden
nousemaan kielellesi, on aika suunnata Sipulin à la carteen.
Uusi valokuvagalleria Laboratory Erottajalle WDC-hankkeena vuodeksi 2012Viewmastersin rakkaudella kuratoima galleria tarjoaa yleisölleen näyttelyitä ja kokemuksia Helsingin World Design Capital -vuoden ajan. Laboratorylla on Erottajalla kahdessa kerroksessa 200 neliömetriä tilaa valokuva- ja videotaidenäyttelyiden ohella tapahtumille, joita ei perinteisesti gallerioissa olla totuttu näkemään.Lue lisää..
Kuhmossa soivat kamarimusiikin lisäksi suurteokset
Konserttien teemat ulottuvat myyteistä universumin arvoituksiin.
Ohjelma on tällä kertaa niin laaja ja monipuolinen, että taiteellinen johtaja
Vladimir Mendelssohn ei ole halunnut nimetä yhtä teemaa. ”Se voisi olla Jumalasta,
mielikuvista, kauneudesta, ihmisten rajallisuudesta ja universumin rajattomuudesta”,
Mendelssohn sanoo.
Savoy-teatteri täyttää syksyllä 25 vuottaJuhlan kunniaksi esitetään lokakuussa yleisön rakastama ja jo vuosia maailmalla kiertäneen hurmaava Le Cirque Invisible. Vuonna 2000 ensimmäisen kerran Suomessa nähty Victoria Chaplinin ja Jean-Baptiste Thiérréen sanaton sirkusesitys oli yleisö- ja arvostelumenestys. Valtaisan suosion saattelemana esitys saatiin uudelleen Savoy-teatteriin vielä vuosina 2001, 2002 ja 2004. Esityksiä oli yhteensä 61, lähes kaikki loppuunmyytyjä!Lue lisää..
|
Mitä nyt taas....Paavo Väyrynen haluaa keskustan johtoon-Paavo ei anna periksi. Seuraavat presidentinvaalit siintää jo silmissä!
Kahden tähden Jaloviina** tekee paluun
Kova pakkanen hyydytti junia -Selitykset vaihtuvat, ongelmat ovat kuitenkin aina samat: Miten pysyä aikataulussa?
Kossun hinta alas -Ei auta ministereiden narinat ja mutinat: Ale alkoi.
Lujaa laatua LADA -Taas loppui eräs aikakausi Suomessa.
Hannu Karpo ruokamainoksessa -"Tuoretta ruokaa suoraan pakastimesta"-? Onko mennyt käsitys tuoreesta pahasti sekaisin Hannulta!
Kaupungilla tapahtuu..Ystävänpäivänä 14.2 Suomen historian äänekkäin tiistaiRammsteinin Suomeen 15. helmikuuta Helsinki Burlesque Festivalissa kansainvälisiä ja kotimaisia kärkinimiä 17.-18.2 Kuubalainen superyhtye Los Van Van tanssittaa 7.3.
Agents harvinaiselle konserttikiertueelle 7-11.3. Nightwish ja Poisonblack lauantaina 10.3. Kuninkaan puhe kantaesitetään Helsingin Kaupunginteatterissa 15.3 Michael Bublé saapuu viimeinkin Suomeen 20.4
Oih, Burleskia Helsingissä 16.1-28.2. Raimat –illallinen 1. maaliskuuta. Legendaarinen Savoy sai uuden vetäjän
Viinikellari
Domaine Rodet: Clos de ThoreyMies kun tulee tiettyyn ikään, niin...Sillähän alkaa pelaamaan kaikki! Tässä tietysti ei ole puhetta ikärasismista, mutta on hyvä muistaa, että parahultaisessa nautintoiässä (niin mies, kuin viinikin) eivät enää välttämättä ole yksioikoisia. Ai juu ja kantakirjatkin vaikuttavat lopputulokseen: Tällä kertaa kyseessä on oivallinen yhden palstan Premier Cru - luokitus.Lue lisää.. William Hill Estate Napa Valley Cabernet Sauvignon 2007Maistelemme taasen Amerikkaa. Tällä kertaa tosin, olemme laivanneet Napan alueelle palasen vanhaa maailmaa; ja hieman iän tuomaa eleganssia. Nyt, kun kaikki nuori on muodissa, on hyvä olla hieman vastakarvaan - välittämättä siitä, kuinka harmaita ne karvat ovat ja kuka ne on aiheuttanut. William Hillin Cabarnet Sauvignion on pitkästä aikaa tyylikäs tuttavuus.Lue lisää..
Reseptejä Eeron matkanvarrelta
Moro!Vedellään tänään kaiken laihdutuksen ja treenaamisen keskellä kunnon talvi pläjäys, eli blinejä, eli linnejä, noh mitäs sitä rakkaalla lapsella olikaan?! Hyvät vanhemmat ainakin... Blinien valmistuskin vaati hieman kärsivällisyyttä, sillä mikäli tykkää syödä blininsä hieman hapahkona, kuten minä, on taikinan annettava "kypsyä" vuorokauden verran.Lue lisää..
Makujen metsästys
Copas Y TapasMuutto Espalta Fabianinkadulle on tehnyt hyvää ravintolan ilmeelle ja ruokatarjonnalle. Vapaasti suomennettuna ”kuppia ja purtavaa ” on aina ollut palvelun puolella vertaansa vailla. Tietotaito on huippuluokkaa ja sitä osataan hyödyntää asiakaspalvelussa.Lue lisää..
Wanha Wiinuri
Johtamisen salat ravintoloissa ja muuallaWanha Wiinuri on jo pidemmän aikaa ihmetellyt, ainakin Helsinkiin pesiytynyttä, uutta ei niin toivottua trendiä kulissien takana. Esimiesporras on nimittäin kokenut ravintola-alalla aivan huikean nuorennusleikkauksen. Keittiöitä johtaa maitopartaiset pojanklopit ja Ravintolapäällikköinä häärää vastavalmistuneita Restonomi-neitokaisia.Lue lisää..
Gallerie parfait.fi
Taidekuvaaja Marika Muikku
|
|
||
|
Tuotanto: PRF Tuotanto Oy Kalevankatu 56 A b 5 00180 Helsinki Finland Y 2239628-8
Toimitus:
Myyntipalvelu:
Osan kuvista on toimittanut:
|
||||