Ravintola-arvostelut

...makujen metsästys...

| Ravintoloissa tapahtuu | Kaupungilla tapahtuu | Etusivu | Reseptit | Makuja | Viinikellari | Wanha Wiinuri

Copas Y Tapas Muutto Espalta Fabianinkadulle on tehnyt hyvää ravintolan ilmeelle ja ruokatarjonnalle. Vapaasti suomennettuna ”kuppia ja purtavaa ” on aina ollut palvelun puolella vertaansa vailla. Tietotaito on huippuluokkaa ja sitä osataan hyödyntää asiakaspalvelussa. Muuton myötä on ravintola saanut kunnollisen keittiön ja sitä hyödynnetään hyvin. Ruokalista vaihtuu jatkuvasti ja sen perussääntö on kappalemäärä. Valittavana on 2-5 tapasta ja samalla tavalla voi valita juustoja. Vaihtuva lista antaa keittiölle hyvät mahdollisuudet seurata sesongin tuotteita ja saatavuutta. Listalta löytyy toki pääruoka-annokset, jotka nekin vaihtuvat päivittäin, emme vain päässeet niin pitkälle. Ravintolassa oli iloinen vilske ja puheen sorina. Tarjoilijat viilettivät pöydästä toiseen ja keittiön kello soi vähän väliä. Kaikille halukkaille löytyi paikka pienen odottelun jälkeen. Mielyttävä rento meininki. Tyylikäs mutkaton sisustus. Tapakset olivat loistavia, samoin juustot. Niiden varsinainen arvostelu on sinällään turhaa, koska ne vaihtuvat kuitenkin kokoajan. Viinilista on kattava ja kohtuuhintainen; vaikka se keskittyykin yhden tuottajan tuotteisiin; sopii kuin nenä päähän tapasravintolaan. Kaikkiin annoksiin löytyy sopiva viini ja niitä saa laseittain. Keskustan hintavertailussa ravintola selviää helposti kunniallla. Suosittelemme; lisäpisteitä antaa musiikittomuus - oikein oiva tapaamispiste, iloinen valopilkku Helsingin ravintolaelämään.
Chicos Bulevardi Paljon mainostettu osuuskaupparavintola ei välttämättä ole ensimmäinen johon haluaa syömään, silloin kuin hakee miellyttäviä makukokemuksia. Edellisen illan viininmaistelu ja vajaateholla toiminut työpäivä antoi siihen kuitenkin hyvän mahdollisuuden. Rohkeasti sisään vain ja baaritiskille odottamaan. Nuori neiti viiletti pitkin salia pöydästä toiseen ja saapui pienen odottelun jälkeen tiskille. ”Moi mitäs saisi olla?” Hetken mietittyäni tilasin pienen tuopin ja kysyin pientä hampurilaista ranskalaisilla. -BBQ-Cheese burger on pienin hampurilainen. Varmistin vielä ranskalaiset ja tilasin sen. Otin tiskiltä tuopin, kävin hakemassa lehdet ja istahdin pöytään. En kerinnyt kuin avaamaan lehden ja hampurilainen oli pöydässä. Kyllä tuli nopeasti, todellista pikaruokaa. Hampurilainen oli sekä hyvä ja huono. Pihvi, juusto ja muut lisukkeet olivat loistavia, mutta itse hampurilaissämpylä oli käsittämättömän huono. Kylmä sämpylä, joka maistui jauhoiselle ja mureni suuhun että lautaselle. En voinut kuin ihmetellä - kaksi kolmasosaa tuotteesta on kunnossa ja maistuu hyvälle, mutta yhdellä pääraakaineella tuhotaan koko annos. Ajatukseni osuuskaupan ravintoloista pysyy siis samana kuin ennen: Vain massa ratkaisee, laadulla ei ole niin väliä.
Mack Bar-B-Que Liikematkalla Tallinassa, siis ei vanhassa kaupungissa vaan Tartu maantiellä. Ympärilläni oli kauppoja, toimistoja ja asuntoja. Kauenpana näkyi korkeiden hotellien silhuetit ja hämärtyvä taivas. Päivän hommat olivat jo päättyneet ja aikaa oli laivan lähtöön kolmisen tuntia. Miettiessäni mitä tekisin osui silmiin ravintola ja siitä sain idean pieneen ruokailuun, jotta ei laivalla tarvitsisi syödä. Astuessani sisään katselin hiukan hämmentyneen ympärilleni: Näytti kuin olisin kävellyt suoraan kopioon amerikkalaisesta kolmannen luokan pizza-, hampurilais- ja Miller ravintolasta. Paikalla oli kolme henkilökunnan jäsentä, jotka vuorollaan tervehtivät lennosta minua ja hämmästykseni kasvoi entisestään, sillä en muista Suomessa tälläistä aloitusta, kun saavun ravintolaan. Minut ohjattiin pöytään ja kysyttiin juomatilausta, sekä haluaisinko ruokailla. Vieläkin hiukan hämmästyneenä tilasin Sakun ja ilmoitin ruokailevani. Hetken katsellesani ympärilleni huomasin olleeni paikan suhteen väärässä. Siististi tehty ja siisti ravintola, joka oli täynnä pieniä hauskoja yksityiskohtia. Palvelu meni kaikkien asiakkaiden kanssa sujuvasti ynnä iloisesti, ja kuulin ainakin kolmea eri kieltä tarjoilijan vaihtaessa pöydästä toiseen. No mutta itse asiaan eli ruokailuun: Lista oli ehkä liiankin laaja. Valitsin alkuun pienen BBQ Chicken pizzan ja 6 kappaleita tulisia Buffalo Chicken wingsejä. Pääruaksi Chef Special Babyback ripsejä. Mietin hiljaa mielessäni, että tulikohan innostuttua liikaa - noh, aikaa kuitenkin on. Pizza oli miellyttävä kokemus ei liikaa täytteitä, vaikka sellaisiakin pizzoja olisi ollut tarjolla. Tarjoilija varoitti wingsien tulisuudesta, mutta nyökkäsin tomerana, että anna tulla vaan. Loisto suoritus! Maku oli kyllä tuhti ja jos ei ole tottunut tulisuuteen, niin kannattaa ottaa miedompi versio. Ja sitten ripsit ranskalaisilla. Jälleen Loistava Suoritus käsin tehdyine ranskalaisineen, lihaan ja sen kastikkeeseen. Palvelu, ruoka ja loppuen lopuksi myös sisustus olivat kympin suoritus. Jos jostain pitää väkisin huomauttaa, niin olkoon se aika-ajoin soivat kantrikappaleet. Luonnollisesti ravintolassa on wlan yhteydet. Mack Bar-B-Que Tartu mnt 63 Tallina ja huomasin myös ruokalistasta samanlaisen paikan sijaitsevan Rocca al Maren kauppakeskuksessa.
Chicago 1933 Oletteko huomanneet, että lahden takana ruokailu ja juomailu ei olekaan enää niin kovin edukasta? No, muutaman kerran kesän aikana Tallinnassa käytyämme huomasimme, että ainakin vanhan torin ympärillä sitä maksaa enemmän kuin Esplanadilla... Vaan ei auta. Nälkähän siinä tulee, kävellessä. Astelimme sisään Chicago - nimiseen siistiin ja uudehkoon ruokaravintolaan - vaikka kai sellainen on turha maininta, Tallinnassa purtavaa on aina oltava, sillä jos vodkan juonti yltyy vallattomiin mittoihin, on kiireesti saatava murua rinnan alle. Chicagon erinomaisen kohtelias vastaanotto, hauska vaatetus ja siisteys voittivat heti puolelleen. Päivän lounaana oli lohikeittoa ja kesäinen jälkiruokayllätys - 4,15 € !!!!! Loistavaa. Nälkä puri miestä ja muona siis tilattiin. No, lounas ei tullut vauhdilkkaasti; mitä, eikö pata porissutkaan valmiina liedellä? Kyseessähän oli lounas! Vaan nyt voin todeta, että aika oli odottamisen arvoista: Pöytäämme saapui lautaselle kauniisti aseteltuna - kuin kesäinen salaattipuutarha - mallikkaan pyöreitä pikkuperunoita, ihan pienen herneen kokoisia porkkanapallukoita ja kauniita lohipaloja. Keskellä kökötti unelmallisen ehjä uppomuna. Tarjoilijan perässä kiisi keittiömestari ja soljutteli lautaselle kalalientä. Ja voi pojat, minkälaista; niin kirkasta, että auringonsäteet kimmelsivät keitosta takaisin... Tämän kaiken kruunasi päälle pursotettu sour creme -vaahto. Uppomuna oli täydellisesti 65-asteisena tarjoiltu, ja keiton suolaisuusaste napissaan. Porkkanat rouskahtelivat oikein mainiosti ja perunat olivat samettisia. Jälkiruoka oli mansikkasorbettia, mutta hei, tälläistä kulinaarista keittoa syötyämme, muu menetti merkityksen. Aivan loistava makukokonaisuus pieksi mennessään monta 30 euron arvoista fine dining-ruokaa. Loistokokemus. Chicago 1933 Aia tn 3 Tallinn
Makujen metsästys Kello harhailee kohti myöhäistä iltapäivää astuessani Kauppatorin reunalle viimeisimpänä saapuneen Salutorgetin jylhistä pariovista sisään. Sali on kauttaaltaan erittäin näyttävä ja tyylikäs kokonaisuus, jota reunustava baari tarjoaa mahdollisuudet tyylikkään rentoon illanviettoon. Ystävällinen tarjoilija ohjaa minut pöytään ja tiedustelee aperitiivi halukkuuttani. Lansonin Rosé on kesäänpäin kallellaan olevana kevätpäivänä helppo valinta. Ruokalistaan on lystikkäästi painettu alueen karttakuvaa vuosikymmenten takaa. Lista on laaja, mutta Keittiömestarin suositus menu vaikuttaa perinteisyydestään huolimatta sopivalta. Ensimmäisenä saapuu kuohkeaa parsakeittoa. Keitto on aavistuksen kitkerää, eikä välttämättä ihan mahdollisimman kuohkeinta. Erikoisuutena löytyy keiton seasta myös raakoja parsan paloja, jotka saattavat tottumattoman suussa tuntua perin erikoiselta ratkaisulta. Pääruokana saapuu savustettua lohta, valkoista parsaa ja korvasieni kastiketta, jossa ammutaankin sitten jo pahasti metsään. Lohi on niin umpikypsää, että se suorastaan narahtelee hampaissa, parsa ei ole nähnyt keitinvettä lämmitystä enempää, korvasienikastike vaikuttaa hätäisesti hutaistulta ja lohen alta löytyvä pinaatti on kovin rohkeasti suolattua. Uudet perunat sentään ovat mainioita. Jälkiruoaksi on tarjolla raparpericrumble ja vaniljakastiketta. Sangen yksinkertainen, mutta hyvän makuinen annos. Palvelu pelaa läpi illan loistavasti ja on ystävällistä ja asiantuntevaa. Keittiölle tulee tällä kertaa isosti pyyhkeitä, sillä mikäli listalla oleva suositusmenu ei ole kohdallaan, niin kannattaakohan muitakaan annoksia kokeilla?
Lounaalla Kämpin Bistrossa Kirpeä pakkanen puree, mutta ilma on raikkaan kuulas. Kävelen kohti lounastapaamispaikkaa ja puhelin pirahtaa. Soittaja on vieraani ja aavistelen pahinta - ja näinhän se menikin: Hänen tyttärensä on sairastunut ja lounas täytyisi perua. Toivotan pikaisia tervehtymisiä ja sovimme uuden tapaamisen. Päätän kuitenkin jatkaa kohti Kämppiä, treffipaikkaamme. Sisään astuessani karisevat kaikki mielikuvat hiljaisesta Fine Dining - lounaasta kuin seinään. Tasainen iloinen puheen sorina monikielisenä täyttää koko salin. Bistro on lähes täynnä ja henkilökunta viilettää pöydästä toiseen. Hovimestari äkkää minut ja saapuu kysymään pöytävarausta, ilmoitan että minulla ei ole. Ei haittaa, hän ohjaa minut pöytään. Hovimestarin kysyessä juomia olin niin yllättynyt paikan ilmeisestä suosiosta ja tarjoilun reippaudesta, etten saanut sanottua edes ”vettä kiitos”. Tasaannuttuani hiukan silmäilin lounaslistaa; maanantaista perjantaihin voimassa samat ruuat, mutta myös ”all day”- listalta voi tilata. Päätin pysyä lounaassa, ja tilasin alkuun Gratinoitua sipulikeittoa. Keitto oli oikein hyvää ja sipulitkin ”all dente”. Eivätkä leivät keitossa olleet mennet ”möhjöksi”. Miellyttävä aloitus! Pääruuaksi otin Savustettua turskaa ja persilliavoikastiketta. Kastike maistui hyvälle ja kasvikset kerrassaan loistaville. Kuitenkin parasta koko annoksessa oli itse kala.- Siitä erityiskiitos keittiöön, turhan usein garnityyrit ja soossit pilaavat hentoisen kalan kokonaisuutta! Savu ei vienyt turskan hentoa makua, suolaa oli käytetty ja turska pysyi kasassa. Loistava suoritus. Turska oli koko nauttimani lounasmenun kruunu. Jälkiruuankin kanssa olin myyty: Sorbee lakkapedillä ja valkosuklaa mousse. Kastikkeessa käytetty Grand Mariener- likööri antoi pisteen iin päälle. Juomaksi olin tilannut hovimestarin suosituksesta Georg Breurin 2009 Rieslingiä ja jälkiruuan kanssa Tokajin Late Harvestia. Molemmat sopivat loistavasti. Nuori Hovimestari palveli mallikkaasti ja hallitsi salia, vaikka Bistro oli täynnä. Hintataso on sama kuin keskutassa yleensä. Kysyessäni hovimestarilta pöytävarauksista hän kertoi lounaalla olevan viisaampaa tehdä varaus, kuin illalla. Tulenko uudestaan? Aivan varmasti. Kämp Café ma-ke 11.30 - 24.00  to-pe 11.30 - 01.00  la 12.00 - 01.00  su 12.00- 23.00
Makujen metsästys Pirtsakka torstai lähentelee puoli seitsemää, kun astelen toverini kanssa kohti Stockmannia mielessä murkinoida vasta avatussa F8-Fine ravintolassa. Hissi kolahtaa kasi kerrokseen ja ympärillemme avautuu sangen massiivinen ravintolakokonaisuus. Tarjoilijaneiti kiiruhtaa palvelemaan meitä ja istuuduttuamme hetkisen silmäillemme kovin suppeaa menuta, vinkkaamme ohikiitävää toista tarjoilijaa luoksemme. Kas, istumme väärässä ravintolassa. Tarjoilija neuvoo oikean osoitteen ja pienten alkukankeuksien jälkeen istumme pöytään Kir Royalit kourassamme. Meitä palveleva Monsieur suosittelee Stockmann-menuta, joka on ollut kuulemma tosi suosittu. Finen puolella päivällistää lisäksemme ainoastaan yksi herrasmnies, joten tunnelma on todella rauhallinen ja on vaikea uskoa, että olemme tavaratalossa. Australiasta asti lasiimme saapunut Pinot Gris vaikuttaa aivan soveliaalta startilta, mutta leipäkorin kohdalla esitettyäni kysymyksen: "Leivotteko itse?" ja vastauksen ollessa, että raakapakasteista joka aamu, en voi kuin hämmästyä, miksi leipä on pirun kylmää ja maistuu kovin tunkkaiselle? Toast Skagen saapuu ylitsepursuavan kokoisena. Sangen räjähtäneen näköinen lautanen näyttää mikrosadasosassa rakennetulta, lautasen ollessä ääriäänkin myöten täynnä. Mäti maistuu jääkaapilta, ravut oikein hyviltä. Salaattia on jostain syystä pienen salaatti-buffetin verran. Toast Skagen on kieltämättä klassikko, mutta tässä tapauksessa taideväärentäjä on vasta aloittelemassa uraansa. Lasiin vaihtuu Loganin Chardonnay 2007 ja myös talon tummaa leipää riivaa "vanha" maku. Nieriää ja karpalosiirappia lautasella osoittautuu pettymykseksi. Nieriäfile on "mökki-kypsä", karpalosiirappi palanut lautaseen kiinni, juuresmokellus omituista ja haudutettu fenkoli kylmä ja suolaton. Surullinen kokonaisuus. Logan vaihtaa väriä lasissa 2007 Shiraziin ja seuraavana saapuu Härän Tournedos. Punaviinikastike on todella tummaa sekä paksua ja todella hyvää. Pekoni pihvin ympärillä on lähes mustaksi palanutta ja pihvi on äärimmäisen rohkea medium miinus, joka varmasti lähes jokaisesta pöydästä matkaisi takaisin keittiöön. Perunaterriini on valitettavasti osittain raaka, mutta neulapavut maistuvat! Ja Loganin perheen viimeisen vesan Moscato 2007:n viereen saamme sitruunatorttua ja vanilijajäätelöä. Viini ei pärjää todella voimakkaan sitruunan kanssa. Torttu on mainiota, joskin voimakas sitruuna alkaa irroittelemaan hampaista viimeisiäkin kiilteen rippeitä. Vanilijajätski toimii aina! Palvelu oli koko illan hämmentyneen ystävällistä. Kahvin kohdalla muistutettiin, että kahvi ei sitten kuulu lahjakorttimme hintaan. Kahvit hörpittyämme ei puoleen tuntiin ole yhtään tarjoilijaa näkynyt, joten kaivan kympin pöydälle ja poistumme. Päälimmäiseksi kysymykseksi jäänee, että kenelle tätä F8 Fine- puolta oikein tehdään. Noh, vastaus löytynee salista, ei vissiin juuri kenellekään, koska meitä ennen saapunut herrasmies jää yksin jälkiruokansa kanssa tyhjään saliin...
Makujen metsästys Ruokailu Helsingin yössä. Pääsimme kahden kollegani kanssa töistä vähän jälkeen 22.00. Päivä oli ollut pitkä ja uuvuttava. Mietimme, mihin voisimme mennä syömään ennen keskiyötä. Torstai-iltana ruokaravintolan löytäminen ei ollutkaan niin helppoa, joko keittiöt ovat jo kiinni, tai baarit ovat jo liian täynnä. Pienen väittelyn jälkeen päätimme mennä Köning baarin ruokasalin puolelle. Terassin puolen ”tunneli” oli jo aivan täysi, ja meno oli sen mukaista. Salin puolella oli tilaa, ja henkilökunta otti meidat jouhevasti vastaan eikä ollut hämmästynyt myöhäisestä ruokailuajastamme.Tilasimme jokaiselle alkuruokia kaksi annosta. Tarkoituksena oli maistella vähän sieltä ja täältä; Maalaiskinkkutoast, Kylmäsavutoast, Halloumijuusto- ja Mozzarellasalaattia. Illan tarkoitus oli rauhassa istua ja syödä vähän. Molemmissa onnistuttiin hienosti. Pieni ruokailumme onnistui loistavasti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi (liikaakin) pikku nälkäämme. Kaikki olivat tyytyväisiä palveluun ja jopa pöytäviiniin, jonka nimi pääsi livahtamaan mielestäni. Pitää pitää mielessä, kun ensikerralla myöhäisnälkä yllättää.
Makujen metsästys Perjantai. Kävelen ystäväni kanssa pitkin Helsingin keskustan katuja mielessä lounas. Espalla saamme ahaa-elämyksen ja kohteeksi valikoituu Michelin-tähdellä kukitettu Postres. Vilpittömän ystävälliseltä vaikuttava henkilökunta ohjaa meidät ikkunan viereen, josta onkin hyvä tarkkailla kesään heräävää kaupunkia. Salissa on muuten hiljaista, mutta joitakin pöytiä täyttyy hiljalleen ja puhelimen pirinästä päätellen illasta on tulossa sangen vilkas. Lounas listalta löytyy kahta eri menua, joista päädymme versioon kaksi, koska sen pääruoka-mahdollisuutena paistatteleva kuha antanee hyvän käsityksen Postresin keittiöhenkilökunnan iskukyvystä. Ensimmäisenä saamme tervehdyksen keittiöltä. Parmankinkkua, melonia ja avokadkreemiä. Lasista löytyy Chablis:ta. Ei valittamista, sangen raikas avaus. Alkuruokana tulee ankkaterriiniä. Oiva kokonaisuus, sopivasti ankanmaksaa joukossa ja sipulilehikäiset tykkäävät saamastaan siivekkäästä seurasta, omena- ja kirvelipyreen raikastaessa miellyttävää kokonaisuutta. Sitten kuhaan, joka saa seurakseen parsaa, nokkospyrettä, ruohosipulilla maustettua voikastiketta ja ripauksen kaviaaria. Kas, tällä tavalla se kuha kuuluu valmistaa, toteaa seuralaiseni, kuhan kypsyyden ollessa täydellinen. Ainoastaan nokkospyre jakaa pöydässä mielipiteitä. Tätä voisi joka tapauksessa syödä vaikka lopun ikäänsä. Miellyttävä tarjoiluhenkilökunta saa meidät puhuttua juustojenpauloihin ja kiikuttavat appenzelleria ja sinihomejuustoa eteemme. Appenzeller saa kaverikseen kinuskia ja hauska värinen oranssi sinihome päärynähyytelöä. Lasissa loraus Banjouls Paulliesia ja olemme myytyjä. Jälkiruokana saapuu massiivinen suklaakakku ja hasslepähkinäjäätelöpallo, joista kakku osoittautuu turhan suureksi ja jäätelö mitä maukkaimmaksi. Lasiin sivuun vielä Domaine Cazes Tuile 1990 ja voisimme helposti jättää päivän työt tekemättä jatkaa tätä ravintola kokemusta vaikka loppu viikon. Kyllä Postres on varmasti maineen ja kunniansa ansainnut, koska harvemmin pääsee Helsingissä syömään siten, ettei oikeastaan mistään pysty valittamaan, kaikki hoitui alusta loppuun loistavasti ja samalla rennosti. Miljöön, palvelun ja ruokatuotteen ollessa kunnossa on Postres ehdottomasti maan kovinta kärkeä! Jos lounaalla saa ankanmaksaa, kaviaaria ja lehtikultaa mahaansa näinkin kohtuullisella hinnalla, niin pitäkää ikkunapöytä vapaana, sillä me tulemme takaisin! Kiitos!
Makujen metsästys Hyisen viitävä talviviima piiskaa Katajanokkaa, astellessani kohti Viking Linen terminaalia. Edessä odottaisi edestakainen Tukholman pikavisiitti, jossa jouduttaisiin varmasti välillä hieman aterioimaankin. Laivan irtaantuessa satamasta irtaannuin itse makuutiloistani ja lähdin katsastamaan sangen mittavaa ravintolatarjontaa. Lopulta Gabriellan Food Garden vei voiton, koska listalla näkyi jos jonkin moista herkkua ainakin vielä paperille kirjoitettuna, niin pitihän siitä mennä ottamaan selvää. Ensimmäisen kattauksen ollessa täynnä, saavuin vasta kakkos-kierrokselle, jossa huomaavainen henkilökunta opasti minut ja seurueeni sangen oivalliseen ikkunapöytään, mistä oli ilo seurata pimeyteen katoavaa loputtoman oloista jäämassaa. Seuralaiseni kallistui kasvispurilaiseen, kun taas itse otin tarjoilijan haasteen vastaan ja nyökkäsin Ship´s Special Menulle. Ensimmäisenä eteen saapuu muikun- ja siianmäti paletti, jota ei ainakaan pienuudesta voi moittia. Tiedostaen tulevat ruokalajit päätän satsata mätien ja sipulien syöntiin paahtoleivän puputtamisen sijaan. Chablis Premier Cru ei juurikaan valita kalanalkujen kumppanina ja annos on kieltämättä klassikkoudessaan hyvin onnistunut. "Ruotsinlaivamaisuus" näkyy vain täysin turhana siian- ja muikunmäti-moussena, joka on kieltämättä lautasella vain niitä kanssamatkustajia varten, jotka ovat paastonneet koko päivän, kun illalla kerran mennään oikein Ravinteliin syömään... Karitsan kyljysrivi Provencale, Rosmariinikastiketta ja juuresröstiä on myös sangen massiivinen kokonaisuus, mutta maistuva. Ainoastaan juuresrösti olisi kaivannut löysyydelleen hiukan kuumempaa uunia tai paistinpannua. Sen sijaan seuralaiseni kasvispurilainen pysäyttää painokoneet. Kasvispihvi maistuu kertakaikkiaan niin liikaa kilometrejä nähneelle, että mikäli vastaisin ko. keittiöstä, niin yksi kokki olisi juuri menettänyt työpaikkansa... Kelvotonta. Seuralaiseni ei toivu järkytyksestään vaan ottaa muun seurueen kera jalat alleen, mikä jättää minut kaksin Suklaamarkiisin ja pahoittelevan henkilökunnan kanssa. Suklaakakku on pirun iso ja vanilijajäätelö ja vadelmamelba komppaavat kokonaisuutta, kuin parempikin jazz-trio. Runsasta, mutta hyvää! Moscatel Oro tykkää lautaselta löytämästään kavaljeerista ja kahvi ja konjakki tuntuvat tykkäävän nauttijastaan. Menun suoritus hinta/laatusuhteineen sekä viineineen laskun ollessa reilu 50€, on mitä mainioin! Valitettavasti kelvottoman keittäjän valmistama kelvoton kasvispurilainen lyttäsi hieman tunnelmaa. Yhtä kaikki, menkää Food Gardeniin älkääkö Buffettiin Viking Linella matksutaessanne, välttäkää ainoastaan kasvispurilaista! Extra plussa-pisteet Professori Bluffolle, joka jaksoi naurattaa "taika-tempuillaan" molempiin suuntiin mennessä... Aploose, aploose!!
Makujen metsästys Kellon kolahtaessa varttia yli kuuden, akateemiset saapumiskäsitykset omaava joukkiomme availi Etelärannassa Ravintola Haviksen ovia. Ryhmämme saavutettiinkin henkilökunnan puolelta hetkessä ja meidät ohjattiin Wanhan Haviksen puolelle todella oivallisesti järjestettyyn intiimiin nurkkaukseen. Seurueeseen kun kuului kirjavaa alan kärkeä, niin "ruuti" tulisi palamaan illan aikana ja näin privaatti tila osoittautuisi varmasti muiden meren ihailijoiden voitoksi. Pommerin samppanja aloittakoon iltamat ja keittiölle suotakoon vapaat kädet, niin ravintola saisi varmasti panna parastaan. Tervehdyksen muodossa pöytään kiikutettiin madetta, joka siunautui lautaselle vasta lypsettynä mätinä, sekä haudutettuna kalana... Oivallista! Seuraavana saapui jokaiselle osaanottajalle muutama osteri, joiden lomassa käytiinkin jo läpi, että kuka se on illallispöydän osterikeisari. Punasipuli-vinaigrette valssaa ostereiden kanssa mainiosti, eikä samppanja ole löystänyt otettaan. Illan kolmonen kertoo olevansa Haviksen perinteinen rapukeitto ja sitä se totta vie on. Klassisen kermainen, sekä täyteläinen keitto on saanut seurakseen haudutettua kuhaa, jota erheellisesti tuomitsemme ensin mateeksi, ja käsin kuorittuja katkarapuja, kokonaisuuden ollessa elegantin tyylikäs. Puheensorinan jatkuvan samppanjan virran alla yltyessä, saavuttaa seurakunnan illan päätähdeksi kruunattava grillattu siika, joka hämmästyttävän täydellisellä kypsyydellään ja koko annoksen tasapainolla myksityttää porukkamme mietteliääseen nautiskeluun. Pääruoan jälkeen kalja-pojat nautiskelevat väli-hiivat ja tupakki-roistot ampaisevat Helsingin jäätävään iltaan kalastelemaan keuhkokuumetta paikallisen puhurin avustuksella. Juustolautanen ei varsinaisesti kerää hurraa-huutoja, jos ei mitään suoranaista elinkautis-tuomiotakaan. Kokonaisuus on vain kerta kaikkisen nähty. Valitettavasti jälkiruokana saapuva Suklaa-Créme Brulée osoittautuu latteaksi. Suklaatia ei haljakasta lopputuloksesta tahdo löytää millään, mutta pähkinät keräävät annokselle myönnettävät plussa-pisteet. Myös lähes "kotimaiset" marjat saavat aikaan mojovan naurun metakan, jota sitten naapuripöydästä jo vähän vieroksutaankin. Tunnelman ollessa loistava, kokonaisuuden ollessa erinomainen, palvelun kerätessä superlatiiveja, poistamme rööki-miehet vielä kerran kadulle ja tilaamme heidän yllätyksekseen vielä yhden pullon samppanjaa ja annamme mitä kohteliaamman kädenpuristuksen keittiölle, jonka jälkeen onkin aika lähteä vasemmalle taakse... Kiitos Havis! Tulemme uudestaan!
Makujen metsästys Soppakeittiö Makujen metsästys johdatti Helsingin Hakaniemen kauppahalliin. Joka paikasta kuuluva puheen sorina, makujen ja herkkujen näkymä otti oitis haltuun ja lumosi täysin. Olin hiukan myöhässä lounasajasta ja etsiskelin paikkaa johon istahtaa. Lihapuolella silmiini osui soppakoju, jossa oli kuusitoista paikka, ja kiitos ajankohdan tilaa löytyi. Listalla oli Bouillabaisse, Seljankka ja Kasvissosekeitto. Henkilökunnalla oli aikaa odottaa tilaustani ja sain aikaa hiukan kysellä. Listalla on aina kolme keittoa, josta Bouillabaissea tarjoillaan joka päivä. Liha- ja kasviskeitot vaihtuvat päivittäin. Hernekeitto puuttuu torstailta, jota henkilökohtaisesti pidän hyvänä poikkeuksena. Valitsin tiskiltä ”bujan” ja minut ohjattiin pöytään. Pöydässä oli odottamassa kahta erillaista leipää ja öljyä. Keitto tuli heti istuttuani. Hyvän ”bujan” valmistus vaati osaamista, vaikka resepti vaihtelee hiukan kylistä ja kaupungeista toiseen. Keittoa oli tosiaan paljon. Ei muuta kuin syömään! Leivät maistuivat loistavilta. Ensiksi ajattelin keitton olevan todellinen pettymys: se ei aluksi tuntunut juuri miltään ja jäin ihmettelemään mauttomuutta. Pelkoni osoittautui turhaksi - vauhtiin päästyäni olin aivan haltioissani. Maut voimistuivat ja pysyivät pehmeinä. Hetken jopa pelkäsin niiden sekoittuva liikaa keskenään. Turha pelko - makujen harmonia toimi koko aterian läpi varsin ryhdikkäästi. Hinta oli 8,50 euroa, jota pidän kyseisestä annoksesta jopa halpana. Loistava kokemus, jota suosittelen ehdottomasti. Ulos lähtiessä suosittelen varovaisuutta - kojut ovat täynnä lihaa, kalaa, juustoja, vihanneksia ja muita herkkuja joten pidä lompakostasi kiinni! Haamukirjoittaja
Makujen metsästys Pakkaset pureskelevat kirpeästi Helsingissäkin aurinkoisena tammikuun päivänä, kun suunnistamme kollegani kanssa lounastamaan Esplanadinpuiston länsipäätyä vallitsevaan Ravintola Teatteriin. Baarin puoli kuhisee bisnes-herroja ja äitejä lastenrattaineen salaattilounaan kimpussa. Koska on tullut asioitua kyseisessä ravitsemusliikkeessä aikaisemminkin, niin käännämme tuulenhalkojamme Grillin puolelle, josta tarjoilija-neitokainen ohjaakin meidät vikkelästi juuri kahden karskin uroon vetävään romanttiseen nurkkapöytään. Ruokalista osoittautuu sangen laajaksi, mutta emme anna sen hämätä aistejamme, vaan valitsemme heti kärjestä löytyvän suositusmenu:n, jota saa halutessaan kahdella tai kolmella ruokalajilla. Hinta ei vaikuta kolmen ruokalajin kohdalla suinkaan vastenmieliseltä, joten päädymme molemmat kolmen antimen suosituskokonaisuuteen. Ennen alkuruokana tarjoiltavaa metsäsienikeittoa saapuu pöytään juomamme ja leipää, joista minipatongin muotoinen kokojyväleipä osoittautuu todella oivalliseksi! Metsäsienikeitto on simppeli, mutta erittäin herkullinen, eikä lasista löytyvä Riesling sodi kermaisen soppamme kanssa lainkaan. Pääruokana saapuu glaseerattua ankanrintaa ja linssimuhennosta. Kypsyys lähentelee kymppiä ja yrttisestä linssimuhennoksesta löytyy myös mukavasti muista kasviksia ja kaikkea sitoo yhteen erittäin miellyttävä mausteisuus sekä vivahde appelsiinia. Jälkiruokana tarjoiltu Litsi-sorbé ja mantelikakku menettelevät, vaikka itse suurena litsin ystävänä olisinkin toivonut sorbé:lta enemmän. Kun kahvien kanssa "Poika" tarjoaa vielä mukilliset kermalikööriä, niin voi sitä kuitata laskun juomarahoineen sangen tyytyväisenä ja kadota kylläisenä ja lämmitettynä Helsingin keskustan vilinään! Suosittelen!
Makujen metsästys Kynsilaukka - 22 vuotta Fredan ja Uudenmaankadun kulmassa Ravintola Kynsilaukka on ollut pitkän historiansa aikana esimerkki monille ravintoloille. Ravintola on pysynyt samanlaisena sisustuksen, ruokalistan ja palvelun tasolla. Aina on hiukan korjattu ja muokattu, mutta laatu on ollut varmaa. Päätimme mennä isoäidin kanssa viettämnään maukasta iltaa ja muistelemaan menneitä. Edellisestä käynnistä oli vierähtänyt melkein viisi vuotta. Vanha rouva kävelee hiukan hankalasti ja jouduimme tukemaan portaikossa hänen nousuaan. Henkilökunta huomasi ongelmamme ja riensi avaamaan ovea ja toivottamaan tervetulleeksi. Miellyttävä huomaavaisuutta heti kärkeen! Saatuamme takit pois, meidät ohjattiin kohteliaasti pöytään ja tiedusteltiin alkudrinkkejä. Menimme suoraan Pirre Sparrin valkoviiniin ja olueen, koska kaikki olivat jo päättänyt ottaa alkuun pikku blinejä. Keskustelimme blineistä ja vertailimme kokemuksia eri ravintoloista aina ulkomaille saakka (Venäjä ja Viro), ja tulimme tulokseen, että nämä ohuet, mutta rapsakat metsäsienisalaatilla, mädillä ja smetanalla päällystetyt bliniset olivat erinomaisia. Pääruuan kohdalla tuli tilauksissamme jo hajontaa: Kalavarras (uunissa loihdittua), Lammaspata (parasta padasta) ja Härkää (ikuinen intohimo). Annokset olivat hienosti laitettu esille ja niissä näkyi ammattimainen ote. Kaikki annokset saivat kehuja. Maut olivat helppoja tunnistaa ja tietysti jokaista ryyditti hienoinen aromi valkosipulia. Ravintolan nimensä mukaisesti valkosipulia oli joka paikassa, mutta se ei tapa muita makuja, tai pyri olemaan hallitsevana elementtinä. Jälkiruuan kohdalla ruokailijoiden määrä supistui jo kahteen. Lakkaohukkaat liekitettyinä olivat varsin makea päätös aterialle. Jos ajattelen kokemuksiani ravintolan avaamisesta tähän päivään, niin en muista yhtään pettymystä, ehkä joitain keskiverto suorituksia. Kaiken kaikkiaan Kynsilaukkaan on aina ilo mennä illanviettoon. Ps: Huomasin illan aikana henkilökunnan auttavan vanhempia ihmisiä taksiin. Miellyttävää palvelualttiutta.
Makujen metsästys Kuuden aikaan illalla Helsingin keskustassa. Nälkä yllätti niinkuin mainoksessa nykyään sanotaan. Pienen miettimisen jälkeen lähdimme kohti Aleksanterinkatua ja suuntasimme kohti Ristorante il Sicilianoa. Ravintolassa vaikutti olevan tilaa ja jäimme odottamaan pöytiin ohjausta. Hetken kuluttua nuori mies varmisti lukumääräksemme kaksi ja ohjasi pöytään. Sujuvasti han ohjasi meidät likaiseen pöytään, jonka siivosi meidän odotellessa varsin keskieurooppalaiseen tyyliin. Ruokalistat saatuamme silmäilin ravintola kokonaisuutta. Kaikkialla kuului puheen sorinaa monella kielleä ja italialainen radioasema soi vaimeasti taustalla. Salissa on tyylikkäästi pöytiä vieri vieressä ja muutama loossi, joita voi tarpeen tullen jatkaa. Tarjoilu tapahtui iloisesti ja mukavasti. Tiedustelin tarjoilijalta tuleeko Pizza Calzone perinteisesti taitettuna. Hän nyökkäsi ja kysyi samalla ”kuinka se sanotaan suomeksi”. Ruuaksi tilasimme yhden vihreän salaatin (5,50) joka oli helppo jakaa kahdeksi annokseen koon suhteen. Pääruuaksi otimme kaksi pitsaa, Calzonen jossa on kinkkua, tuore tomaattia, mozzarellaa, pestoa ja parmesaania (11,50). Pizza alla sicilianassa oli tuore munakoiso, mascarponea, chiliä, kaprista ja mozzarellaa (10,90). Juomaksi valitsimme pullolisen punaviiniä. Pizzat olivat loistavia ja varsinkin Calzone. Pesto ja parmesan on laitettu Calzonen päälle ja voideltu öljyllä. Maku oli loistava. Pasta, kala ja liha puolelle emme tällä kerralla päässeet, mutta silmäämme pisti kerman voimakas käyttöä melkein joka annoksessa. Kaikenkaikkiaan kokemus oli mukava ja varsin keskieurooppalainen. Kaikki tapahtui jouhevasti ystävällisesti ja ruoka oli hyvää. Jos jostain pitäisi valittaa on se taaskin lautasten viileydestä, kuten niin useasti ennenkin...Hitaasti syödessä annokset tuppaavat viilentyvän turhan nopesti. Hinta/laatu- suhteeltaan Ristorante il Siciliano on varsin hyvä vaihtoehto. PS. Kokin huutama ”serviisi” annoksen valmistuessa herätti tarjoilijat hakemaan annoksia. Varsin etelämainen tapa...
Makuja... Makujen historia1... Makujen historia2... Sivun alkuun