|
| Ravintoloissa tapahtuu | Kaupungilla tapahtuu | Etusivu | Reseptit | Makuja | Viinikellari | Wanha Wiinuri |
|
|
Agathon Limnio Cabernet SauvignonPieniä syrjitään. Pieniä potkitaan. Joskus kuitenkin pieni on ollut olemassa paljon, paljon kauemmin kuin se iso ja äänekäs. Sillä ”JO MUINAISET KREIKKALAISET”…-lause saisi 15-vuotiaan vajoamaan melko syvälle pulpetissaan, mutta me vanhat kohennamme ryhtiä, sillä nyt on kyse VIINISTÄ, joka on valmistettu Panthelemon vuoren vieressä. Sillä jo muinaiset kreikkalaiset viininviljelyn Euroopassa aloittivat, heitä on kiittäminen esimerkiksi Italian asuttamisesta, koska sinne roudattiin kreikkalaisten suurimmat viininviljelykset. (Italia tarkoitti aluksi viinin maata. kreikantajan huom*)Historia sikseen. Agathonin alueen viini on luomu ja Limnio on paikallinen rypäle. Tuon Cabarnet’inhan jo tunnemme. Väriltään viini on ruskean punainen, rustiikki. Ensitapaamistamme Agathonin kanssa ympäröivät ruohoisuus, nahkaisuus ja yrttisyys. Tässä kun mietiskelee, mitä kreikkalais-paroilla on enää syötävänäänkään, niin kas, välittömästi Agathon huutaa: Fetaa, munakoisoa, lammasta, valkosipulia ja minttua! Agathon on monipuolinen viini. (niinhän ne kreikkalaiset muutoinkin; varustelevat laivoja, oppivat lukemaan maailman käsittämättömimpiä kirjaimia, ai juu, ja polkasivat alkuun demokratian…) Suuren ja meluisan perheen notkuvan ruokapöydän päässä se on kotonaan, ja ottaa hyvän paikan monipuolisena sentterinä - jalkapallohan on kreikkalaisille yhtä pyhä kuin kauniit kirkkonsakin! Kyllä tässä Tavernassa Agathonin kanssa saa Kreikkaa pelastettua. Niinhän se suomalainen sitä apua on monesti antanut. Pullo pullolta.
|
|
|
Don David Malbec ReserveDon David ei itke Evita Peronin puolesta. Don David tuli Ranskasta Fiat - vaimonsa kanssa - vaimon kotikaupungin mukaan on annettu Italiaan viittaava sukunimikin. Don Daivid ei kehoita Argentiinaa itkemään lainkaan: Päinvastoin se vetäisee kovapohjaiset tangokengät jalkaansa ja suuntaa parrasvaloihin. Ylpeästi.Sitä olemme ennenkin pohtineet, että on se vain kummaa, että maailman toiselta puolelta löytyy se sukulaissielu. Maultaan HerraJohtaja Taavetti on varmasti suomalaiseen suuhun sopeva. Siinä on pehmeyttä ja lämpöä, pienesti hillottua kirsikkaa ja hyppysellinen tupakkaa. Uuden maailman tapaan sen alkoholiprosentti on hupsahtanut neljääntoista. Toimitus koki positiivisen elämyksen, sillä sen luontainen ennakkoluuloisuus Malbec-rypälettä kohtaan kärsi laajamittaisen ja vakavan vastahyökkäyksen. Don Davidin kaunis ja puhdas väri, selkeä maku ja ryhdikäs olemus antoivat kyytiä pahan kerran ajatukselle makeahkosta, mutta laiskasta Malbec- rypäleestä. Don David on aivan taatusti tangoviini. Maskuliininen sellainen, sillä Don David taitaa myöskin pustalla mustangilla ratsastamisen ja lassoamisen aivan suvereenisti. Jos tämä on Argentiinaa, niin mitä pirua minä täällä kevättalven kylmässä Suomessa kyyhötän ja yritän sopeutua sydänkohtauksia aiheuttavasta kesäajan käännöstä??? Hoy Caballero!
|
|
|
Wyndhan Estate BIN 555 ShirazHerra mun vereni… milloin mitäkin, päivittelee eräskin ystäväni. No mutta siinäpä se - Wyndhamin Bin 555, maailmalla paljon palkintoja kerännyt Shiraz. Tosiasiallisesti tällä hetkellä maailman parhaaksi Syrahiksi arvosteltu. Viittaus kuitenkin Herran vereen vaikuttaa niin, että jätän turhan retostelun sikseen. Sillä sitä tämä viini on: vahvaa ja väkevää, mutta luo lopulla pehmeän ja ymmärtäväisen ympäristön.Jos kuitenkin poistuisimme taivaalliseista ympäristöstä, ja palaisimme kuolevaisten maailmaan, jotta saa Bin 555 itselleen sille sopivan ympäristön - jossa se saa loistaa voittajan tavalla. Australian lämpö on saanut paahtaa Syrahiin mojovan mausteisuuden. Sen tummanpuhuva ote kietoo oudosti pauloihinsa. Lihallinen ja maaginen - siis olikohan se ensimmäinen osoite se totaalisen vastapäinen? Arkkienkelin lisäämä alkoholin määrä on vieläpä aika suuri: 14,5% paitsi ehkä suomalaiseen makuun… Sen voimme siis helposti todeta, että Bin 555 Shiraz ei ole mikään keskitien viini; suuria tunteita ja suuria ruokia. Lampaanpotka ja valkosipuli, reippaat yrtit ja pieni chilin kosketus laittavat Bin 555 laulamaan. Kukin itsessään määritelköön, minkä kuoron biisejä viini skulaa! Koska kirkkovuoden suuri pyhä on ovella, voimme todeta, että tässä sitä on viini, joka on mielissään, että paasto on ohi ja pöydät notkuvat. Pääsiäistähän silti ilman kirkkouskontoakin laajalti on vietetty, ja siinä tapauksessa voimme vakuuttaa, että tämä viini näyttää tien Kyöpelivuorelle takaisin, kokkoakaan ei tarvitse välttämättä polttaa.
|
|
![]() |
Montecillo Gran Reserva 2005Suomi oppi alunperin juomaan punaviiniä Espanjassa. Montecillo lienee yksi niistä viineistä, jotka makusivat suomalaisten suun. Maistelimme Montecillon kruunun (jalo)kiveä. Gran Reservaa vuodelta 2005.Odotuksethan nousivat kattoon. Viinin väri on loistavaa tummanpunaista samettia, ja tuoksu pehmeän kypsän marjainen. Eikä viini sinänsä pettymystä tuottanutkaan, laadukas ja varsin rotuisa viini laseissamme kimmaltelee; muttamuttamutta....Odotinko itse liikaa vai missä on se wau-efekti? Ei kuitenkaan heitetä viiniä kaivoon ihan ensimaistamisella. Otetaan aikaa ja tuntumaa, annetaan viinin ja maistelijan hieman hengähtää. Tempranillo -rypäle on maisteltu niin monesti, että se meinaa helposti olla liian nopeasti ohitettu, vanha hyvänpäivän tuttu, vaikka ikääntyneempi viini on aina syytä ottaa käsittelyyn rauhallisimmilla otteilla. Joten maistelijan vika, turha hötkyily hiiteen. Arvokas, antava ja armollinen, siis varsinainen kirkkoviini. Montecillon Grand Reservaa voisi kuvailla ajan hammasta vastaan taistelunsa voittajana selvinneeksi, oman rauhansa jo löytäneeksi viiniksi. Tässäkö viinimaailman Obi-Wan? Melkomoinen saavutus tässä hektisessä maailmassa, eikö totta? Se on vivahteikas, olematta oikukas. Syvä, olematta kirkuva. Maailmankaikkeuden mietiskelijän ja rauhan etsijän hieno ystävä. Tämä hienostunut viini loistaa syvänä pullossakin vielä useita vuosia, upea vaihtoehto, mikäli haluaa säilyttää ja kerätä helmiä viinikellariinsa.
|
|
|
|
Domaine Rodet: Clos de ThoreyMies kun tulee tiettyyn ikään, niin...Sillähän alkaa pelaamaan kaikki! Tässä tietysti ei ole puhetta ikärasismista, mutta on hyvä muistaa, että parahultaisessa nautintoiässä (niin mies, kuin viinikin) eivät enää välttämättä ole yksioikoisia. Ai juu ja kantakirjatkin vaikuttavat lopputulokseen: Tällä kertaa kyseessä on oivallinen yhden palstan Premier Cru - luokitus.Korkealaatuisesta viinistä kertoo moni asia: Väri on kirkas, mutta syvä, maku on vahva, mutta hillitty ja ennen kaikkea, maku on tasapainoinen ja suuntäyteinen, eikä siitä ponnahda vilunväreitä aiheutttavia riitasointuja suuhun. Clos de Thoreyn idea ja nautittavuus perustuu hienoihin makuihin. Missään tapauksessa se ei ole helppo viini nautittavksi - eikä VARMASTI ole tarkoitettu baarijatkojen ”kaitmullaonjothainviiniähtuollakaapisah” - pulloksi. Viini on ensimmäisellä suutuntumalla varsin hapokas, hapankirsikkainen. Nopeasti Clos de Thorey kuitenkin kietoo ympärilleen hieman savuisuutta, metsäisyyttä ja katajanmarjaa. Clos de Thorey osaa olla jo sopuisa, se ei ime liikaa makuja ympäriltään olemalla dominoiva, vaan antaa laajat mahdollisuudet maistella pitkään kypsytettyä lihaa, riistaa, tai miksipä ei pehmeitä maitojuustoja hillitysti sokeroidun viikuna- tai aprikoosihillokkeen kanssa.
Muutamia käyttösuosituksia:Mies kuin tulee tiettyyn ikään: Lahja.Mies kun saavuttaa tietyn aseman: Onnittelupuheen malja. Mies kun nauttii hyvästä seurasta: Koko pullo.
|
|
|
|
William Hill Estate Napa Valley Cabernet Sauvignon 2007Maistelemme taasen Amerikkaa. Tällä kertaa tosin, olemme laivanneet Napan alueelle palasen vanhaa maailmaa; ja hieman iän tuomaa eleganssia. Nyt, kun kaikki nuori on muodissa, on hyvä olla hieman vastakarvaan - välittämättä siitä, kuinka harmaita ne karvat ovat ja kuka ne on aiheuttanut. William Hillin Cabarnet Sauvignion on pitkästä aikaa tyylikäs tuttavuus.Pääosin ranskalaisissa tammitynnyreissä kypsynyt Hillin viini on tuoksultaan samettinen ja pehmeän marjainen. Syvän punainen väri täyttää koko lasin. Ilman etikettiä ihmispolo olisi asettanut tämän viinin kasvaneeksi ja tuotetuksi Bordeaux’issa. - Siis erinomaisen hauskaa huomata, että hippiliikkeen jäljiltä Napa Valleyssä on kuitenkin paikka ajoin makunystyrät ja kunnianhimo säilyneet! William Hillin Cabarnet osoittaa, kuinka erilaisia viinejä voi valmistaa samasta rypäleestä. Hieman vanhaa tammitynnyriä, tässä tapauksessa vulkaaninen maaperä ja korkealaatuiset köynnökset saavat Cabarnetin loistamaan vanhan ajan charmia. Ujosti ikääntyneenä tämä viini pitää siitä, että sille annetaan hieman happea ennen nauttimista - samettiset maut pääsevät paremmin oikeuksiinsa, kun ei heti tarvitse kimmota tähtiin, vaan verkkaasti näyttää, kuinka makunystyrät otetaan haltuun. Siksipä William Hill jaksaa ja pystyy kantamaan marmorifileestä valmistetun juhlapihvin. Sen pehmeät tanniinit sulattavat suussa hieman raa’emmankin lihaisan tuotoksen, kuten esimerkiksi Coeurde Filet Provencale’n kauniisti.
Jos viini on musiikkia makunystyröille, kunnioitamme alkuperäismaata ja laitamme Dean Martinin soimaan: You´re nobody till somebody loves you...Aaah, ja se charmi: |
|
|
|
Barefoot MerlotPaljasjalka Merlot on aitoa Californiaa. Tuskinpa rypäleitä on paljasjaloin tallottu; Barefootin osti 7 vuotta sitten vanhat ystävämme E&J. Gallo. Barefootin motto on kuitenkin tähän maailman/rahatilanteeseen nähden varsin pätevä: Hyvän viinin ei tarvitse olla kallista.No eipä tarvitse olla kallista, mutta hauskaa hyvä viini voi taatusti olla. Barefoot Merlotia ei voi arvostella vuosikertojen perusteella, se ei tässä ideologiassa ole tärkeää, joten niitä ei laiteta edes esille. Paljasjalka on syvän tummanpunainen ja nuorehko. Sen tuoksu on hieman makeahko ja hentoinen. Maku sen sijaan vaatii hiukan miettimistä. Viinin maku on paikoitellen monipuolinen ja aiheutti tyytyväistä hyrinää maistelijoissaan, sillä kovin usein Kalifornian Merlotit ovat yksitotisia: Vaikka Viinistä löytää helposti merlot - rypäleelle tyypillisen pehmeyden on Barefootissa muitakin ulottuvuuksia: Muun muassa mustikan maku on positiivinen yllätys ja tuo viinille omaleimaisuutta. Pikku hippu suklaisuutta antaa lisää pyöreyttä; suklaalakkolainen antaa oitis lisäpisteitä! Niin, ja siihen hauskuuteen: Paljasjalka sopii paljaasti kulutettuna, dippivihannesten kamuna, chipsien toveriksi ja loistavasti marinoimaan päärynöitä: Joten tuloksenahan ei voi olla muuta, kuin hilpeän hauska ilta kavereiden kanssa tai mukavan leppeä brunssi, joissa kummassakin annetaan kiivaasti kyytiä kalvavalle stressille! Siis hauskaa. Ja kaikenlisäksi stressinkarkoittajan yhtenä kantavana markkinointistrategiana on hyväntekeväisyys!
|
|
|
|
Freixenet Ash Tree Estate Merlot TempranilloSancho Panchan mailta Castillo de Manchasta saapuu maisteltavaksi suuren cava-tuottajan punaviini. Yhdistäen kahden mantereen tyypillisiä rypäleitä on luotu ”Saarni Tilan viini” - nimi on kohteliaisuus Ferre - suvun, siis tuottajan, kotipaikalle. Viinin mukaan täytyy todeta, että tila on liennyt varsin turvallinen paikka asustella. Turvallinen ja rauhallinen.Kauniin rubiinin punainen viini on tuoksultaan yllättävän mitäänsanomaton. Väri antaa olettaa paljon, tuoksu taas olettaa antamattomuutta. Varsin ristiriitainen ja ongelmallinen tilanne. Emme missään tapauksessa halua joutua hifistelijöiden kategoriaan ja lytätä ison tuotantoyrityksen tuotetta. Ei siis auta, viini on laitettava tarkasti saarnipölkylle ja tutkailtava tarkemmin. Olemme painottaneet aina viinin jäähdyttämistä. Tässäpä sitten mukava poikkeus sääntöön, Ash Tree Estaten maut tulevat parhaiten esiin huoneen lämpöisenä. Oletetaan siis, ettei sitä säilytetä takan vieressä! Pisteitä tämä viini kerää nimenomaan maustaan: Maussa on makean sipulin vivahde, josta löytyy pitkähkö toffeinen jälkimaku. Jos viinejä verrataan kyliin tai kaupunkeihin, on tässä kyse ei niinkääm kylästä tai pikkukaupungista, vaan metropolista. Pieni vaatimaton raatimme maistaa tässä liikemiehen viinin, jota nautitaan loungessa pehmeän sikarin kanssa, arvokkaan mukavassa nahkatuolissa. Ps. Muista palauttaa kaikki pullot keräyspisteeseen korkin kanssa!
|
|
|
|
Georges Duboeuf: ChiroublesRaskaiden ja makeiden punaviinien maa, Suomi, suhtautuu hieman karsastaen jos mainitaan alue nimeltä Beaujolais. Beaujolais ja sana Nouveau ovat sanapari, jotka me usein yhdistämme - omituiset ja fanaattiset ranskalaiset maistelevat marraskuun kolmantena viikonloppuna uuden sadon viinejä - jotka eivät ole edes kunnolla käyneitä - ja päättelevät siitä, onnistuiko tämä vuosikerta.Jos kuitenkin pyrimme pois tästä kangistuneesta mielikuvasta ja maistelemme Beaujolaisin alueen viinejä, huomaamme, että näissä varsin keveissä ja viileänä tarjoiltavissa viineissä on eroja. Nauttimamme Chiroubles - viini on kauniin tummanpunainen. Väri on hämäävä; viini itsessään on ketterä ja nopealiikkeinen. Vaikka se soljahtaakin helposti kurkusta alas, sen maku on yllättävän pitkä. Ensimakuna löytyy kirsikka ja vivahde mantelia. Näistä mauista syntyykin suositus, joka voi konservatiivisempaa ravistaa: Chiroublesia joulupöytään! Sen keveys, mutta puhdasmakuisuus antavat mahdollisuuden traditionaalisten joulupöydän antimien moninaiseen maisteluun. Johan pöydän yksi herkuistakin kertoo, kuinka runsas makumaailma joulupöydässä on tarjolla: Sillisalaatti. Viinillä voi helposti jatkaa iltaa ruokailun jälkeen seurustelun merkeissä aina pikkutunneille asti. Erinomainen viini merci.
|
|
|
Tanssivaa Härkää VOL IIDancing Bull Zinfandel Rancho ZabacoVuodet vierivät, mutta härkä ei kuin tanssii. Parfait.fi.-sivun ensimmäinen arvosteltu viini oli vuonna 2006 ensipainos tästä viinistä. Niin on muuttunut sivusto ja nyt myös Tanssiva Härkä. Toki viinissä on sama rypäle kuin ennenkin, syvän makea amerikan lempilapsi Zinfandell. (Toki etikettiäkin on duunattu.) Mutta mikäpä tässä, vanhoja muistelemassa. Uusitussa versiossa Dancing Bullia on käytetty korkeampilaatuisia rypäleitä kuin edeltäjässään. Zinfandell- rypäleessä on aina erehtymättömät tunnusmerkkinsä: hilloisuus, pehmeä mausteisuus ja pieni (teak-)puumaisuus tuoksussa. (Puumaisuus = gougar-like *suom. huom) Dancing Bull lunastaa edelleenkin paikkansa ”mukavien” viinien kategoriassa. Syvää ja pehmeää, kiireetöntä ja lämpöistä. Kuten siis ennekin, niin myös nyt: Dancing Bull on taatusti kylmien ja vihlovien tuulien lämmittäjä. Jännittävää on, kuinka leppeän ja aurinkoisen Kalifornian viini voi sopia tänne pimeisiin pohjolan iltoihin. - Juhlien viini! Luokitellaan luokkaan Grand Luxe. Jos lasketaan rapujuhlat pois, on vaikea kuvitella oikeastaan mitään juhlaa, johon tämä viini ei sopisi. Helposti mukaansa tempaava viini, saa myös hifistelijät mukaansa ja heidän on vaikea löytää vasta-argumentoitavaa, ilman että kompastuisivat omaan näppäryyteensä. Rehevyyttä yli rajojen; The Soul-Mama-style
|
|
|
[ yellow tail ] shirazBileet pystyyn! Halloween kemut, tuparit ja naapurin Kaarinan synttärit. Ja anopin ja appiukon hääpäivä... Jee. Mutta pelko pois ja kohti suurta tuntematonta. Casella Winesin tuottama kenguru - viini on monelle tuttu, eikä syyttä. Pullo tuliaiseksi ja porukkaan mukaan! Tämä viini se kuvaa aussimaailmaa ainakin meidän eurooppalaisten näkövinkkelistä mainiosti: Mutkaton, ystävällinen ja rento.[ yellow tail ] shiraz on tummanpuhuvan ulkonäkönsä alla yllättävänkin pehmeä. Jos piirissäsi liikkuu punaviinipelosta kärsiviä yksilöitä, [ yellow tail ] on kelpo yksilö poistamaan käsityksiä karvaasta tai raa’asta saatikka liian alkoholimaisesta punaisesta. Kiireettömästi se pehmeiden tanniiniensa kanssa lilluu suusta kohti vatsaa, jättämättä poltetta tai paloa. Pehmeys, ja aavistuksen omainen makeus, lieneekin kenguruviinin menestyksen salaisuus. Se on voittanut kymmenen elinvuotensa aikana yli kaksituhatta palkintoa erilaisissa viinikilpailuissa. Sen tuottaja, John Casella, arveleekin että menestyksen salaisuus on viinien tasalaatuisuus vuodesta toiseen. Mutta jos ne naapurin Kaarinan synttärikutsut eivät jaksa tuottaa sellaista innostusta itsessäsi, että jaksaisit tälläytyä ja pakottaa oman ihanan ukko- rukkasi MAXin bensiininhöyryisestä Nascar - ajon huumasta, [yellow tail] -viinillä löytyy muukin oiva käyttöominaisuus: satakunta kynttilää palamaan ja kylpyamme höyryämään kukkaistuoksuja. Kyllä se Pertsakin sieltä nettipokerin maailmasta on valmis rentoutumaan vaahtokylvyn, [yellow tail]in ja sinun parissa...
|
|
|
Trapiche Zaphy Reserva Especial (... ja orgaanisesti kasvatetut rypäleet)Tulumin laaksosta Argentiinasta on meille tänne tullut maitotetran muottiin paketoitu tuhti punainen viini. Teimme jo taannoin tuttavuutta viinin pikkuveljen kanssa, tässä Malbec -rypäleen on korvannut eurooppalaista alkuperää oleva Cabarnet Franc. Edellisestä Zaphy-kokemuskerrasta mieleen jäänyt tuhtius mietitytti: Pitäisiköhän paiskata hetimiten black metall - kamat niskaan ja nostaa tukka kohti pohjoista?Varovaisesti nuuskutellen ja tetraa pyörittäen :) teimme tuttavuutta uuden Zaphy -pojan kanssa - Tätäkin Zaphyä on pakko yhä kuvailla maskuliiniseksi - ja koimme posittivisen elämyksen. Zaphystä on kasvanut mies! Nuorekkuus on kuitenkin säilynyt: Viini on syvän tummanpunainen, hämärässä lähes musta. Tuoksussa on aavistus raakuutta, mutta takana pyörii tummanvihreä metsäisyys. Erikoista tässä viinissä on pakkaus, mutta eihän koiraa ole karvoihin katsomista. Hassu mielikuva tässä ihmisille, jotka tunnistavat erään halpaketju ruokamyymälän mainnoksen - mielikuva pakkauksen ja viinin välillä on huima. Tuote on varsin mainio, mikäli pitää vahvoista mauista, makeutta tässä Zaphy Reservassa ei ole lähes lainkaan, eli viinin nauttian täytyy ymmärtää vahvan ja makean välinen ero. Ei siis lopultakaan lainkaan huono kokemus: Vaihda tetra dekantteriin ja nauti.
|
|
|
Trapiche Zaphy Malbec Syrah Cabernet Sauvignon organically grown grapesNytpä lasissa onkin erilainen viini. Tupakkaa, kaarnaa ja mausteita. Adjektiivi: Miehinen. Nimi on enne: Zaphy tarkoittaa juurta, alkua ja alkuperää. Sana viittaa kaikkeen mikä tulee ja on kosketuksissa maahan ja luontoon. Ja juurevuus voikin olla juuri oikea sana tämän luomurypäleistä valmistetun viinin kohdalla.Andien rinteillä kasvaneet rypäleet ovat Malbec, Syrah ja Cabarnet Sauvignion. Poissa ovat eteläisen pallonpuoliskon viinien pehmeät ja hedelmäiset, makeahkot maut. Tilalla ovat jämäkän puiset, vihreät ja maanläheiset elementit. Alussa Zaphy on jopa vavahduttavan vahva; meinaa tuoli pudota alta. Pikku hiljaa tämän viinin kanssa löytää yhteisen sävelen. viini ei juurikaan laulele kauniita ksylofonin keijukaissointuja, vaan paremminkin hakkaa kuin vanha hevijäärä; mutta kolmisointurock on aina välillä enemmän kuin tervetullutta: välillä maailman huutoon on vastattava kunnon paukkeella. Hevi viini vaatii tosimiesten ruuat: Laavakivigrillissä paistuneet marmorifileet, rasvaiset lihat, jotka ovat hautuneet rosmariiniperunoiden seuraksi ja vanha kunnon pippuripihvi. -”Tässä mitään pientä ja hentoa otetta tarvita....kele.” Tekee välillä hyvää ottaa härkää sarvista
|
|
|
|
Tarapacá Santa Cecilia Merlot CarmenèrePyhän Cecilian nimeä kantava viini on pakattu kolmen litran tönikkään. Johtuukohan tämä siitä, että Pyhä Lissu on kaikkien muusikoiden suojelupyhimys? Vai siitä, että hän perimätiedon mukaan ylisti Luojaansa koko elämänsä ajan laulaen? - Tuppaahan siinäkin jano jo syntyä.Chilessä Tarapacán tuottama Santa Cecilia lienee osuva esitys suomalaisten punaviininautinnosta. Tynnyrin ruuvattua auki lasiin lorahtaa kauniin tummanpunaista viiniä, jonka tuoksu on ennen muuta makeahko. Tällöin paatuneempi viininmaistelija, kuten allekirjoittanut, tuuppaa viinin ensiksi selkeästi kylmään, ja ennen käyttöä antaa viinin hapettua hivenen aikaa. Sekä makeahko Merlot - rypäle, kuten chileläisten oma Carmenère- rypäle ovat kummatkin luonteeltaan pehmeitä ja voimakkaan marjaisia. Santa Cecilia on kelpo viini, jonka nimesimme ”nopean toiminnan viiniksi” - se on oivallinen nyyttikestien palanpainike monipuolisuutensa vuoksi. Sen jälkimaku on kestävä ja pehmeä - siis oivallinen seurusteluviini. Testiryhmä haluaa kuitenkin ehdottomasti korostaa sitä, että Santa Cecilian maku loistaa parhaiten ilmattuna. Asian voi hoitaa lasissa, vesikannussa, kannussa tai dekanterissa. Muutama huolellinen nopea pyöritys ja asia on kunnossa. Hyviä juhlia kaikille
|
|
|
|
Paul Mas Les Tannes Organic Cabarnet MerlotKana- ja vesilintujen metsästyksen ollessa täydessä käynnissä on syytä etsiä lintusia hyvin kohteleva viini! Orgaanisesti etelä-Ranskassa valmistettu Les Tannes napsahtaa kuin haulisuihku ... Noh, miellyttävän napakasti kohdalleen. Tummanpuhuvan viinin sisältö on positiivisesti leppeä ja maku viipyy kiireettömänä nielussa asti.Les Tannes’sa havaitsee ulkonäössä orgaanisuuden: Se ei välttämättä ole niin kirkas kuin ”teollisesti” valmistettu viini. Samettinen ulkonäkö ohjaa mukavasti viinille sopiviin uriin, maalainen on tämän viinin yhteydessä sopiva adjektiivi ja tuottaa - ainakin kirjoittajalle - ihanan kuvan etelä - eurooppalaisesta, pitkien vuosisatojen kautta opitusta rustiikkista, mutta ah, niin loistavasta ruoasta. Kirjoittaja huomauttaa, että kokki voi tämän viinin kanssa luoda loistavaa pitkään haudutettua sorsapataa, tai hyvin marinoitua kokkia. Cabarnet - Merlot lienee yksi maailman eniten käytettyjä rypälemiksauksia, eikä suotta. Viinin maistelijat voivat maistaa jännittäviä ja aivan täysin toisistaan poikkeavia viinikokemuksia vain etsimällä samaa blendiä eri puolilta maailmaa. Lukkarinrakkaus Eurooppalaisiin viineihin tuottaa maistelijalle kuitenkin väistämättä sen parhaimman kokemuksen juuri italialaisista ja ranskalaisista viineistä; pehmeys, rauhallinen alkoholi ja maltillinen maku ovat eurooppalaissien viinien hienouksia: tai sitten Barbeque-kastike ei ole koskaan kuulunut eurooppalaiseen makupalettiin, eikä sitä varten ole yritettykään tuottaa viiniä. - Ja huom! Niin kauan kuin keskiolutta saa kaupasta, suosittelemme sitä ehdottomasti maustekastikkeiden kaveriksi! Jean - Claude Mas’n luoma viini sopii todentuvasti syksyisten lintupatojen kumppaniksi. se ei kaihda luonnon yrttejä, eikä vaativampaakaan maistajaa. Silti suoraviivaisena viininä se säilyttää linjansa ja kulahtaa vaivattomasti nauttijansa sisuksiin; kannattaa siis sylkeä ulos vain haulit;ei viiniä...
|
|
|
Santa Rita MerlotChilessä, Rapel Vallyssä, tuottaa viinejänsä Santa Rita. Santa Rita on yksi Chilen palkituimmista viinintuottajista ja se on huomioitu esimerkiksi vuonna 2008 Wine & Spirit Magazinen ”Winery of the Year”-tittelillä. Tällä kertaa makunystyröitämme haastaa Santa Ritan 120-Merlot. Nimensä viini on saanut 120 chileläisestä patriootista, jotka johdattivat Chilen itsenäisyyteen.Merlot, tuo Amerikan mantereen nautituin punaviinirypäle, pääsee melko mutkattomasti oikeuksiinsa Santa Ritan tuotteessa. Merlot-rypäleelle sopii korkea alkoholiprosentti - tällä kertaa ”prossat” huikovat jo14 - joka itseasiassa luo esimerkiksi Euroopassa kasvatetun Merlotiin verrattuna rypäleelle toivottavaa syvyyttä. Matalalla alkoholiprosentilla varusteltu Merlot on yleensä käytössä vain pehmentämään jotain vahvemman makuista (esim.Syrah, Carmenere) rypälettä. Kauniin tummanpuhuvan punainen viini tuoksuu selvästi mustaviinimarjalta ja karhunvatukalta.120 on täyteläinen ja pehmeä. Pehmeyden alla asustelee jopa pienehkö makeus; siksipä teisting-ryhmä suositteleekin yksimielisesti viinin kevyehköä jäähdytystä, jottei makeus pääse pilaamaan viinistä nautiskelua. Jos juuri samalla hetkellä ei ole ruokaa tarjolla, annamme mielellämme nautiskeluvinkin: Buena Vista Social Clubin melankooliset levyt, tai Mario Vargas Llosan Tuhma Tyttö-kirja. Täydellinen yhdistelmä! Toimii, vaikka kaikki combona.
Rypäle Merlot
|
|
|
Turkkilainen tuttavuus SADEViini saapuu Turkista, tarkemmin sanottuna Elazigin alueelta, joka sijaitsee itä-Anatoliassa.... Tuottajana on Kavaklidere ja rypäleenä Öküzgözü. Katsoimme kummeksuen pulloa ja harjoittelimme lausumaan kaikkia sanoja oikein. Noh, onneksi nimi oli helppo sanoa ja pullo avata! (kierrekorkki)Mielikuvilla on paha tapa astua askel pidemmälle kuin totuus. Ajatus turkkilaisen viinin mausteisuudesta hävisi heti. Väri on kauniin syvänpunainen. Kaataessani viiniä lasiin vastaan tuli lisäksi miellyttävävä selkeä tuoksu; tummia marjoja ja lämmintä, mutta pientä mausteisuutta. Oikein mukava aloitus. Viinille kannattaa antaa hiukan ilmaa, ennen kuin aloittaa nautiskelun. Maku on mukavan marjainen ja tasainen. Kyse on kuitenkin käyttöviinistä, joten siitä ei löydy liiemmin yllätyksiä, mutta ei myöskään pettymyksiä. Viini sopii loistavasti nautiskeluun kirjan kanssa, tai miksei pienen pöytäseurueen kanssa jaettavaksi. Ruokapuolella Sade löytää kumppanin lihaisista salaateista, pizzoista, lämpimimistä leivistä, keitoista, ja joissan tapauksissa rasvaisesta kalasta, kuten lohesta. Kalojen kanssa viini on kuitenkin hyvä viilentää noin 15-16 asteeseen. Sadehan oli Miellyttävä Kokemus ja rypäle herätti mielenkiinnon muihin saman alueen viineihin. Samalla se avasi ovia tehdä tuttavuutta turkkilaisiinkin viineihin. Täytyy jättää Sade ja rypäle (öküzgözü) ostoslistalle, jotta siitä pääsee paremmin kiinni!
|
|
|
Viña Las Niñas Tacon Alto 2005No niin, tässä esittelemme teille Vina Las Ninas’in, tyttöjen viinitila (suom.huom.) tuottaman ”Tacón Alto” eli Korkeat Korot-viinin. (suom.huom.) Näppärämpi sen siis tajuaakin; omistajat ja työntekijät ovatten kaikin naisia, ja tämä Syrah-voittoinen punainen pullo on pakattu näppärästi kenkäboksin näköiseen laatikkoon!Chilestä, Colcgaguan laaksosta saapuva viini vaikuttaa varsin tasapainoiselta. Sen tumma väri ja varsin voimakas tuoksu uumoilevat varsinaisesta makupaketista - eivätkä ne pahemmin valehtele. ”Korkkarit” ei makukokemuksena ole ainakaan hentoisen naisen kuvaus, ainakin se on jo päässyt kovan ja kokeneneen business-naisen pallille... Alkumaussa on häivähdys eucalyptusta ja voimakas maku ylettyy lopulta kielenpäältä kurkkuun asti. Lopussa vanhan nahan ja sikarin aromit kutkuttavat nielua. Erityisen positiivisenä pidän tanniinien pehmeyttä, usein uuden maailman viinien kova tanniinisuus pilaa muutoin muodokkaan makukokemuksen. ”Korkkarit” on varsin suositeltava viini pata-ja riistaruuille. Se sopii mainiosti kynttilänvalossa nautittuun pitkään illalliseen pimenevässä illassa - ja luo varmasti nauttijalleen lämpöisen olon, alkoholiprosenttikin nousee korkojen kera 14,5%. Maistelijakunta suosittelee pomomiehille, jolla ei ole ego-ongelmia - ja muistakaa, että lahjakorejakin olisi syytä täyttellä aika ajoin!
Tuottaja: Viña Las Niñas
|
|
![]() |
Château Puech-HautOn ehdottomasti hauskan ulkokuorensa ansiosta hanapakkausten aatelia. Viiden litran metallisen tynnyrin saa tumpelompikin toimimaan, ja pakkaus sisustaa mukavasti - ei tule tunnetta, että ”pönikkä” täytyisi piilottaa esimerkiksi anopin haukankatseelta!Tynnyriä koristaa taiteilijan maalaama taideteos. Jokaista tynnyrimallia on valmistettu rajoitettu erä; taiteilija saa tehtäväkseen koristella tynnyrin täysin vapaasti oman mieltymyksensä mukaan. Palkkio työstä on tietty määrä viiniä. Château Puech Haut aloitti toimintansa 1980-luvun alussa istuttamalla 25 hehtaaria viljelymaata alueelle, jota ei aikaisemmin oltu käytetty viininviljelymaana. Tänään Château Puech Haut tunnetaan persoonallisista ja korkealaatuisista viineistään. Tynnyrin etelä-ranskalaista (Languedocin alueelta) sisältöä voisi hyvinkin luonnehtia arkiviiniksi. Kirjottaja painottaa taasen, ettei arkiviini suinkaan tarkoita huonoa! Chateau Puech-Haut’in hanapakkaus on monikäyttöinen valinta. Sen väri on varsin tumma, ja muistuttaa hieman luumua. Väri ja tuoksu kulkevat mukavasti käsi kädessä, sillä tuoksu on hieman makeahko, josta erottuu mustaherukkaa, kirsikkaa ja kahvia. Viinin maussa on myöskin hippanen makeutta, joka on Merlot-rypälelle tyypillistä. Viini on kuitenkin mukavati tasapainoinen ja lempeä. Hieman jäähdytettynä viini on oikein mukava illanviettoviini, mutta kelpaa oivasti pataruokien painikkeeksi, eikä vierasta pientä tulisuuttakaan. Voisin helposti kuvitella myös siemasevani tätä viiniä monenlaisten grilliruokien kaverina, loistava valinta barbeque-mausteille! Mainio puoli tässä viinissä oli myöskin sen loistava säilyvyys, viinin maku pysyi samanlaisena jääkaappisäilytyksessä kolmisen viikkoa!
Koko: 5 litraa
|
|
![]() |
HOB NOB Cabernet Sauvignon Georges DuboeufHob Nob- viinin tuottaja tunnetaan Beaujolais Nouveau-viinin guruna. Georges Duboeuf on henkilö, joka on saanut massoja jonottamaan marraskuussa ravintoloihin maistamaan uuden sadon viinejä- Beaujolais Nouveau, niin täällä meilläkin kotoisassa Suomessakin.HOB NOB on uskalias etelä-ranskalainen yritys UPKREIDATA paikallista viiniä. - Kirjoittaja kysyy tässä : Miksi? - Languedoc- Roussilloion on Ranskan nuorin ja innovatiivisin viinintuottaja-alue. Alunperin köyhäksi ja rujoksi ajateltu joutomaa on vähitellen valjastettu viinin ja mm. ostereiden viljelysmaaksi. On kuitenkin huomattava, että alue on tuottanut aina loistavia makeita viinejä HOB NOB - viini on väriltään tummaa ja tuoksultaan savuisaa - ei siis alueelleen tyypillistä. Selvästi se hakee vaikutteita lähinaapuristaan Espanjasta, vaikka rypäle ei ole Tempranillo. Maussa on löydettävissä tummia marjoja - boysenmarja nosee kilpailemaan vanhan tutun punaisen karviaismarjan kanssa. HOB NOB on mukava viini, mutta kovin UUSIMAAILMAISEKSI tehty. Tämähän tarkoittaa sitä, että ruokamaailmassa kaikki grilliruoka, kuten tuhdisti maustetut rib’sit ja hiillostetut kalat sopivat viinille. Suosittelemme kuitenkin viinin jäähdyttämistä ainakin 15 asteeseen; muuten maku voi yltyä jopa makeaksi. Mielyttävä kokemus varsinkin grillattujen ja paahdettujen ruokien kanssa. Tiukan paikan tullen kovien juustojen tai lihaisten pastojen kanssa. Loisto ostos vierasvara viiniksi
|
|
![]() |
Paula SyrahArgentiinan Paula saapuu Mandozan maakunnasta, Vina Dona Paulan viinitilalta. Tämä uudehko, 1997, perustettu tila on jo nuoresta iästään huolimatta kiivaasti pyrkimässä laatuviinien tuottajaksi. Joulutonttujen ja jouluvalojen välkkeessä on hyvä jo katsastaa tulevan pyhäajan ruokapöytään sopivia juomia, jossa Paula Syrah puolustaa mukavasti paikkaansa.Syrah- viiniköynnös tuottaa isoja, syvän sinisiä rypäleitä, joista saadaan täyteläistä, tanniinipitoista, pitkää kypsytystä kestävää viiniä. Syrah tuottaa maaperän ja ilmasto-olosuhteiden mukaan aromeiltaan hyvinkin erilaisia viinejä. Tunnusomaisena piirteenä Syrahille pidetään hyvin syvää sinipunaista värisävyä, mausteisuutta ja marjaisuutta, mutta myös suklaan, kahvin ja pippurin maut ovat tavanomaisia. Paula Syrah on näinmuodoin rypäleelleen hyvin tunnusomainen; hyvinkin siniseen kääntyvä tumma väri ja kirsikkaisen mausteinen tuoksu puoltaa paikkaansa joulupöydässä. Maultaan Paula on hitusen kevyempi kuin tuhti ulkomuoto antaa ymmärtää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Paula olisi kevyt ja hento; taustamaussa selkeän miellyttävä pippurisuus antaa mahdollisuuden nauttia Paulan vaikkapa kielen ja piparjuuren, tai lihaleikelautasen, kumppanina. Mikäli joulupöydässä ei käytetä laajalti savustettuja tuotteita, Paula Syrah jaksaa hoitaa koko joulupöydän antimet ”himaan”. Miellyttävää on myös saada todeta, ettei Paula Syrah ole luonteeltaan raskas tai hillomainen (tähän törmää usein kuuman ilmanalan Syrah-viineissä), vaan notkean nuorekas! Ja kun tämän pallonpuoliskon kaamosaika on lusittu, ja grillikausi koputtelee ovelle, on Paula jälleen pidettävä mielessä, grillipöydän ja barberque- ruokien kanssa Paula on varmasti hieman viilennettynä erinomainen tuote nautittavaksi. Paula Syrah on valmis nautittavaksi jo nyt, mutta jos tahdot antaa Paulan Paulalle lahjaksi, on se kelpo tuote varastoitavaksi vielä muutamaksi vuodeksi.
|
|
![]() |
KWV RoodebergTummien ja sateisten iltojen suosikkiviini. Viini sopii hyvin myös nelijalkasten riistojen mukaan. Lintuviiniksi aavistuksen liian voimakaan makuinen. Tuottajana KWV on yksi Etelä-Arrikan tunnetuimista ja tunnollisimmista viinin tuottajista, joka takaa usein varman tasalaatuisuuden.Luonteeltaan viini on voimakas ja pehmeä. Tuoksusta on helppo löytää luumua, karhunvatukkaa ja mausteisuutta. Maku alkaa nopeasti ja kestää yllättävän pitkään. Cabernet Sauvignon antaa pehmeyttä ja tasapainoisuutta. Merlot tuo makeutta ja marjaisuutta. Shiraz luo tumman, melkein sinertävän värin. Shiraz on uuden maailman rypäle, se tarvitsee aina aurinkoa ja lämpöä. Uudessa maailmassa, toisin kuin Euroopassa, on Shirazille suotusammat kasvumahdollisuudet. Shiraz on loistava ”tukirypäle” ja tässä tapauksessa se onnistuu tehtävässään hyvin. Vomakkuudestaan huolimatta viini on harmooninen ja rauhallinen. Suosittelemme pullon avaamista hieman ennen tarjoilua ja karahviini kaatamista, ”dekantoimista”. Happi antaa viiniin lisää ryhtiä ja luo makua.
TUOTTAJA: KWV
|
|
![]() |
Mc Williams Hanwood Estate ShirazGrillikausi suosii uuden maailman punaisia viinejä. Shiraz- rypäle on kuin luotu bbq-kastikkeen, savujuuston ja palvin kaveriksi. Muutoinkin pehmeät ja täyteläiset viinit tuntuvat helposti sopivan kesämaailman leppoisuuteen. Mc Willims Hanwood Estate Shiraz lounais-Australiasta on oiva esimerkki grillikesän easy living- fiiliksen punaviinistä.Shiraz on Australiassa yleisin käytetty punainen rypäle. Laji tarvitsee menestyäkseen Australian tarjoaman lämpimän ilmaston, mutta kuivan ja karun maaperän. Mc Williams Hanwoodin Shiraz tarjoaa mielestäni hyvän valikoiman juuri shiraz-rypäleeelle tunnusomaisia piirteitä: Väriltään viini on syvän sinipunainen, valoa vasten läikkyy jopa lilaa. Tuoksussa on mausteisuutta, tummaa kirsikkaa ja hivenen hillomaisuutta. Hillomaisuus kertoo Shirazin kasvaneen kuumalla vyöhykkeellä, ja marjat maustuvat kasvaessaan pehmeän karhunvadelma-makumaailmaa tavoitteleviksi. Tuoksussaan Hanwoodin tilan Shiraz noudattelee rypäleelleen tyypillisiä piirteitä: hivenen mokkaa, ripaus vanilijaa ja hyppysellinen tummaa suklaata, aavistus pippuria. Juuri näiden omainaisuuksien takia ”punkku & grillaus”- köörimme on erinomaisen tyytyväinen Mc Willimsin Shiraziin. Grillauksen ohella tämä on yksi niistä viineistä, jota voi käyttää syksymmällä riistapöydässä. Se on myös oiva vaihtoehto nojatuolimatkailuun, sillä sen tuoksu ja olemus kertovat viinin olevan kaukaa, ja näillä tuoksuilla pääsee taatusti kaukomatkustamaan!
Maa: Sauth Eeastern Australia
|
|
|
Solaz Tempranillo Cabarnet SauvignonHanapakkauksien ostopäätöksessä ulkonäkö on kuluttajille tärkeämpää, kuin viinipullojen ostamisessa. Tämän kuluttajatutkimuksen mukaan Solazin punaviini mahtaa olla ihan myyntikärjessä, sillä komea auringonlaskua vastaan seisova taisteluhärkä vie aatokset heti lämpimään loma-Espanjaan.Solazin viinit tulevat Toledon provinssista. Viinin luokituksena on ”Vino del la tierra de Castilla”, tämä tarkoittaa viinintuottajan hakeneen ja saaneen, luvan tehdä kokeiluja perinteisillä espanjalaisilla (tässä tapauksessa Tempranillo) ja ulkomaalaisilla (Cabarnet Sauvignon) rypäleillä. Ainakin tämä rypälekokeilu on onnistunut miellyttävästi. Solazissa on miellyttävää tyylikkyyttä hanaviiniksi. Muutamassa päivässä varsinkin punaiset hanapakkausviinit muuttuvat tunkkaiseksi, ja tarkkamakuisemmat saattavat huomata takaa pienen muovisen maun kun laatikko tyhjenee. Näin ei kuitenkaan käynyt Solazin kohdalla. Pakkaus lupaakin kuuden viikon muuttumatonta makua. Niin pitkään viini ei kuitenkaan taloudessamme kestänyt, mutta viikon verran mekin annoimme viinille aikaa, eikä maku kärsinyt. Rubiininpunaisen Solazin maku on samanaikaisesti marjainen ja mausteinen. Solazin nahkainen jälkimaku vie heti Tempranillo-rypäleen maailmaan paljastaen valmistusmaan takuuvarmasti. Ollessaan kuitenkin rypälesekoite, viini ei aiheuta nieluun pahaa kuivumista, päinvastoin, jälkimaku on miellyttävän pitkä ja pehmeä. Tuoksuessaan Solaz tarjoilee punaisia, kypsiä hedelmiä. Värin, tuoksun ja maun kohdatessa laatikkoviinissä näinkin riemukkaasti yhteen, täytyy todeta, että tämä on yksi parhaimmista punaisista (jollei jopa paras) kanisteri, jota olemme nauttineet. Solaz ajaa loistavasti kaikki hanapakkauskriteerit läpi – pulloviinien kriteerit ovat tässä ruokakunnassa ainakin hieman kovemmat. Solaz on pehmeä, olematta olematon, siinä on ryhdikkyyttä ilman kammottavan suurta tanniinipotkua ja hanapakkaukselta vaadittavaa monipuolisuutta, jolloin Solazia voi tarjoilla pitsan, pihvin tai juuston kera. Sopii myös loistavasti kesäillan viettoon sellaisenaan!
Alko nro: 454058
|
|
![]() |
Gallo Family Vineyards Cabarnet Sauvignon
Bibit, eli kansalaisittain tölkki/tönikkä viinit ovat mökkiläisen ja veneilijän helpotus.Ne helpottavat myös monia puutarhakutsuja, tai grillibileitä. Tarkastelemme ensimmäisenä maaillman ehkä tunnetuimman viininvalmistajan, Gallon suvun, Cabarnet Sauvignonia.
|
|
![]() |
Chanson Côte de Beaune-VillagesMonen uudenmaailman viinin jälkeen on taas kiva palata Eurooppalaisiin juuriin ja maistella hedelmäistä Pinot Noiria. Kuten usein on todettu, ranskalaiset eivät aina valmista sitä kaikkein helpointa viiniä maisteltavaksi, mutta kun niihin pääsee sisään, avautuu monimuotoinen ja herkullinen maailma.Chanson Côte de Beaune-Villages on burgundilaisittain puhdas Pinot Noir. Pinot Noir tunnetaan maailaman eräänä arvostetuinpana rypäleenä. Se on viljelijälleen haasteellinen viljeltävä, ja ohutkuorisuutensa vuoksi hyvin altis homeelle, sieni-ja virustaudeille. Ranskan Burgundi tuottaa puolestaan punaisena lähestulkoon vain Pinot Noiria, alue tunnetaan useista maailman kalliimmista viineistä. (Kuten Romanèe-Contin ja Montcharet’n.) Burgundissa käytetään paljon sopimusviljelijöitä, kuten tässä Chansoninkin viinissä, sillä omistussuhteet ja palstajaot Burgundissa tuottaisivat sellaisen opuksen että Volter Kilven Alastalon Salissakin jäisi toiseksi. Chanson Côte de Beaune-Villages on keskitäyteläinen ja varsin tanniininen punaviini.Tuoksu on raikas ja hedelmäinen. Sen hienostuneessa maussa piilee vanilijainen tausta-aromi. Mausteisuus nousee makumaailmassa kuitenkin hyvin esille, ja viini kantaa itseään ryhdikkäänä. Ruokamaailmasta kaappaisin kaveriksi vasikkaa, tai muuta hento-aromista lihaa, pataruuat kävelevät tämän tyylikkään viinin yli. Voisinpa kuvitella nauttivani Chansonin Pinot noiria kevään hentojen parsojenkin kera. Ehdottomasti slow food ruokailuun. Viinistä ja ruuasta voi nauttia pitempään sillä maku kestää tyylikkäästi. Viini ei kuitenkaan ole raskas “runkoinen” vaan solisee mielyttävästi makuhermojen päällä. Pino Noir vaatii hieman viileämmän tarjoilulämpötilan kuin muut punaiset rypäleet. Emme yleensä anna pisteitä viineille, mutta tällä kertaa olemme lähellä täyttä kymppiä. Loistava viini.
TUOTTAJA: Chanson Père & Fils
|
|
![]() |
KWV Cathedral MerlotStellenbochin alueelta tuleva Cellar Cathedral Merlot on kaunis sample loistavasta Etelä-Afrikkalaisesta punaviinistä. Pehmeytensä ansiosta ne ovat loistavia ruokaviinejä. Vahvuutensa, - niin maun, kuin alkoholiprosentinkin!- vuoksi ne ovat oivia ruokaviinejä. Illanistujaisiin valitsisimme kevyemmän.Väriltään viini on syvän tummanpunaista, vivahtaen hieman ruskeaan. Lasista tuoksuu tupakka, seetri ja luumu, myös metsän vihreät tuoksut tulevat esille. Cathedral Merlotin kestävä tuoksu antaa viitteen viinin mausta, sillä maku on pitkä ja runsas. Mausta voi kaivaa paljon hedelmiä ja jopa hitusen kypsää banaania – suutuntuma on pehmeä, mutta vahva. Viinin paksu konsisteetti on tyypillinen tyylikäälle ”uuden maailman” viinille; se muistuttaa hieman mummulan pehmeää marjamehua, joka ei noin vain solisekkaan ulos pullosta, vaan kaatuu hitaasti ja arvokkaasti. (Tämä tukee myös tuottajan huomautusta todella kypsien rypäleiden käyttämisestä.) KV Cathedral Merlot on loistava vaihtoehto liharuuan kumppaniksi. Sen pehmeät maut tukevat yrttisiä lisukkeita, joten pääsiäislammas, tai syksyinen riista ovat kuin luotuja Cathdralin kumppaneiksi. Runsautensa ansiosta Cathdral Merlot on juustoherkutteluun sopiva kumppani. KWV on perustettiin Etelä-Afrikassa jo vuonna 1918 viinintuottajien yhteenliittymänä, joka taisteli kovaa viinintuotannonn kriisiä vastaan. KWV on ollut osallisena myös Etelä-Afrikan demokratisoitumispyrkimyksissä, mustaihoisilla on KWV:ssä merkittävä omistusosuus. Nykyisin KWV on pörssinoteerattu yritys, ja yksi Etelä-Afrikan tunnetuimmista viinin- ja alkoholin valmistajista.
Tuottaja: KWV
|
|
![]() |
Bodega Norton: PrivadaLäntisen maailmanpallon suurimpia juhlia on juuri käsillä: Pääsiäinen. Monet ovat paastonneet odottaessaan notkuvia herkkupöytiä, toiset odottavat tätä ruuan ja juoman juhlaa kevään viralliseksi avaamiseksi. Pääsiäsipöydän kruunun, lampaan, kumppaniksi, esitämme ensimmäisenä Argentinalaisen Nortonin Privadan.Privada antaa jo tuoksussaan itsestään esiin suuren viinin olemuksen. Sen tummanpuhuva väri, ja pitkät, hitaasti valuvat ”Kynttilät”, vahvistavat olettamusta. ( Kynttilät = Lasia pyöriteltäessä lasin reunaan ilmestyvät valumajäljet.) Tuoksu onkin jo astetta vaikeampi; korkeahko alkoholipitoisuus peittää hieman metsäisiä ja sammaleisia tuoksuja, tämä viini haluaa ehdottomasti tasaantuua hetken lasissa tai karahvissa. Ilmestyessään tuoksussa onkin jo taikaa; sammaleet, tupakka ja nahka kertovat uuden maailman Malbecista ja lämpimässä kasvaneesta Cabarnet Sauvignosta. Iso Privada onkin. Ison lisäksi Privada on ihanan hidas viini. Sen tuoksu ja maku avautuvat rauhallisesti ja arvokkaasti, pitkällä ”introlla”. Vauhtiin päästessään Privada toimii, niin kuin rautatieinsinöörin, Sir Edmund Nortonin perustama ja nimeä kantava viinitila; tasaisen varmasti ja tyylikäästi vanhan ajan eleganssia kunniottaen. – Lisäpisteitä ”Uudelle Mantereelle”! Privada ei välttämättä ole pelkästään sellaisenaan tarjoiltava viini, se kaipaa kumppania. Mehevien lihojen ja hitaasti kypsytettyjen patojen joukosta sille löytyy kumppani, joka kunnioittaa Privadan arvoja; pitkiä ja lempeitä makuja, kahvia ja vanilijaa. Nortonin Privada on hinta-laatu-suhteeltaankin arvoisensa viini: Isäntäväen muihin raaka(liha)-aineisiin panostettu illallinen saa varmasti arvoisensa kruunun juhlavan lämpimästä ja arvokkaan ystävällisestä Privadasta. Vinkkinä kuitenkin huomioisimme, että Privada toimii parhaimmillaan punaisen, puoliraa’an tai riistalihan kanssa. Vaalea liha saattaa jäädä Privadan jalkoihin.
Tuottaja: Bodega Norton
|
|
![]() |
Palandri Estate Cabarnet Sauvignon 2005Cabarnet Sauvignon on alun perin Ranskan Bordeauxissa kasvatettu rypäle. 'Helppohoitoisuutensa' takia se on nopeasti levinnyt ympäri maapallon. Se kasvaa moninaisissa maaperissä, ja ainoa, mitä; se vaatii, on tarpeeksi pitkä kasvukausi. Cabarnet'ille tyypillistä on vahva tanniinisuus, ja siksi tätä pitkään viininä säilyä rypälettä usein kypsytellään tammitynnyreissä. Plandri Estaten Cabarnet Sauvignon kasvaa Australian Perth'stä etelään. Kuumassa Australiassa Cabarnet Sauvignon tuottaa hedelmäisempää ja vähemmän hapokasta viiniä, kuin Euroopassa. Plandri Estaten Cabarnet Sauvignon on kuitenkin ensituntumalta hapokas. Väri on rohkean rubiininpunainen ja syvä. Väri ja tuoksu eivät välttämättä kulje käsi kädessä, sillä tuoksu on hentoinen. Tuoksusta löytää kuitenkin Cabarnetille tyypillisen mustaherukan, sekä miellyttäviä 'vihreitä' tuoksuja.Palandri Estaten viinistä tunnistaa Australian: Kuuma ilmasto kasvattaa syvänpunaisia viinejä, joissa paahteisuus tuntuu ja maistuu. Kuumuus nostaa viinien alkoholiprosentin korkeammaksi kuin viileämmässä kasvaneet viinit. Tässä suhteessa Palandrin viini on positiivinen: Vaikka alkoholia läytyy 14 %, se ei kuitenkaan polta muita makuja taakseen, tai poista niitä kokonaan. Viinin maku on positiivisesti suurempi kuin tuoksu antaa odottaa. Siitä löytyy miellyttävästi hapokkuutta, ja taustalta kimpoilevat raikkaasti kirsikan ja puolukan aromit. Tämähän on loistava härkäviikkojen viini-varma askel pois nuoskaisesta ja harmaasta arjesta. sen lisäksi, että härkää voisin oikein mielelläni nauttia tämän mukavasti täyteläisen viinin kanssa!
Alue: Länsi-Australia (Margaret River)
|
|
![]() |
Torres Gran Coronas ReservaGran Coronas ja Torres ovat kuin synonyymejä katalonialaiselle viinille. Yli kolmesataa vuotta viinin tekijänä ja tuottajana on institutionalisoinut Torresin nimen, ja se lieneekin maailmalla yksi tunnetuimmista viinintekijöiden nimistä. Alunperin Torres on liitetty vain Espanjaan, mutta nykypäivänä Torresin viinejä tuotetaan myös Chilessä ja Kalifornisassa. Torresin talon tulevaisuuskin vaikuttaa vahvalta, ja he ovat vastanneet nykypäivän globaaleihin ja ympäristöön liittyviin kestävän kehityksen ongelmiin. Vuonna 2006 heidät valittiin vuoden eurooppalaiseksi tuottajaksi.Nyt löpinät Torresin vaikuttavasta historiasta sikseen ja keskitytään maistelemaan Gran Coronas Riservaa. Kataloniasta, Mas la Plana-tarhojen nuorimmista rypäleistä valmistettu Cran Coronas on herkullinen kokemus. 85% Cabarnet Sauvignon on syvän kirsikan punainen, jopa rubiininen verikyynel. Suutuntuma on lämmin ja syvä. Viini täyttää suun kokonaisvaltaisesti ja jättää mennessään pehmeän ja hieman mausteisen lämmön. Gran Coronasi Reservaa voisi jopa luonnehtia rojalistiseksi tai kuninkaalliseksi. Viinissä on havaittavissa arvokkuutta ja kokemusta, joka nostaa maistelijankin selän aavistusta enemmän suoraksi. Gran Coronasin intesiteetti ja hyvä koostumus – näkö, tuoksu ja maku ovat kauniissa harmoniassa keskenään – antavat tälle viinille mainion mahdollisuuden tulla tarjoilluksi hienommassakin juhlassa. Parhaan kumppanin viinille varmasti tarjoaa pehmeän punainen häränfile, jonka jälkeen Gran Coronas taipuu varmasti hyvin temperoituneille juustoille. Parhaimmillaan Gran Coronas Reserva on 8-10-vuoden ikäisenä, jos niin kauan malttaa odottaa. Makunautinto oli nuoremmallakin viinillä varsin tyydyttävä ja miellyttävä; viini oli valmis nautittavaksi.
Tuottaja: Torres
Alue: Katalonia, DO Penedes
|
|
![]() |
Marqués de Cáceres Vendimia SeleccionadaMarqués de Cáceresin viinitalo on riojalainen perheyritys, joka on valmistanut viinejä vuodesta 1970. Yhtiö alkoi ensimmäisenä valmistamaan viinejä ranskalaiseen tyyliin. Naapurimaasta opittu tyylikkyys maistuu ja näkyy Marquésin talon viineissä.Vendimia Seleccionada on samettisen punainen, pääasiassa Tempranillo-rypäleestä valmistettu makukimara. Viini luokitellaan keskitäyteläiseksi, se on pitkä ja lämmin, pehmeä ja tyylikäs. Me maistelijat olemme liikuttavan yksimielisiä ‘parannetusta espanjalaisesta laadusta’, jota vielä kymmenen vuotta sitten pystyi nauttimaan vain todella kalliissa espanjalaisessa tuotteessa – tammitettu Tempranillo oli vielä 1990-luvulla samanmoista, kuin tammitettu Chardonnay, tasaisen varmaa ja vahvaa, johon kaikki, jotka nauttivat ja maistelivat viinejä enemmän kuin lasin päivässä, olivat vaarassa vakavasti tympääntyä. Vaikka Vendimia Seleccionada on hieman yllätyksetön, laatu kuitenkin taka tämän ostoksen. Seleccionada on varmasti lammasta, ankkaa tai juustovalikoimaa tukeva viini. Se täyttää pohjoismaisen kriteerin ‘vahvasta’ viinistä – väri, tuoksu ja maku kulkevat käsikädesä. Plussaa Seleccsionada saa ehdottomasti raikkaudestaan; usein Tempranillo-rypälettä voi vaivata pieni tunkkaisuus. Marqués de Cáceres Vendimia Seleccionada on näppärä vaihtoehto ympäri vuoden – riistakaudelle, joulupöytään ja näin hiihtoloma-aikaan tirisevien founduitten kanssa. Valitsette sitten liha-tai juustofounduen, tämä viini on kumpaisenkin loistoystävä! Tomaattiset tai chiliset kastikkeet kelpaavat myöskin kumppaniksi, varoisin vain itämaisia mausteita. Jos ette heti halua nauttia Vendimia Seleccionadaa, antaa tuottaja sille kymmenen vuoden lisäajan pullossa kypsymiseen… Näillä kehittyvillä muodoillaan aivan oiva ostos!
Alue: Espanja DOCa Rioja
|
|
![]() |
Mouton Cadet Rouge Baron Philippe de Rotchild, AC Bordeaux"Vanhassa vara parempi", on vanha sanonta. Eikä suotta. Mouton Cadet on Ranskan tunnetuin viinituotemerkki, joka syntyi vuonna 1930. Muistan itse, että olen nähnyt Mouton Cadet- pulloja sukujuhlissa ihan taaperosta lähtien; se lienee ensimmäinen punaviini, jota mummikin antoi maistaa vedellä laimennettuna Tämä Cannesin elokuvajuhlien virallinen viini on väriltään kauniin tummanpunainen näyttää ihan punaviiniltä! -, tuoksultaan mustaherukkainen ja lämmin. Kuten kaikki punaiset viinit, ja eritoten ranskalaiset,se paranee saadessaan ilmaa, ja alussa ailahtava pieni puisuus häviää nopeasti. Mouton Cadetissa käytetään kolmea rypälettä, kuten Bordeauxin viineissä aina: Merlot tuo lämmintä väriä ja punaisia marjoja, Cabarnet Sauvignion antaa selkärankaa tanniineillaan ja samettinen Cabarnet Franc pehmentää viinin. Viini on maultaan tasapainoinen ja miellyttävä, "suunmukainen". Mouton Cadetin pehmeys tekee siitä monikäyttäisen ja mukavan käyttöviinin olematta kuitenkaan liian yksinkertainen, tai "tönikkäpönikkä"-viini. Ei ihme, että suvun vaikutusvaltaisin patriarkka, nyt jo edesmennyt Baron Philippe, teki tästä viinistä jo 1930-luvulla itselleen oman "nimikkoviininsä"! Lieneekö nostalgiaa, mutta palaan aina takaisin Mouton Cadetin pariin. On mukava maistaa uusia tuttavuuksia ja tutkailla nykyisin puhaltavia tuulia. Pidän silti onnena, että voin palata takaisin varmaan ja aina maukkaaseen "kotiin". Mouton Cadet käy miellyttävästi talvisiin foudue-patoihin, mutta taittuu mukavasti seurusteluviiniksi. Laatu on taattua Baron Philippeä, eikä ikä miestä pahenna!
Tuottaja: Baron Philippe de Rotchild
|
|
![]() |
JB Barrel Selection Red WineMuistan vielä aikaa, jolloin Vinho Verde oli Portugalista portviinin lisäksi ainoa viinimääritelmä, joka tunnettiin. tämä hapokas ja nuori valkoinen on tietysti olemassa, mutta Portugali puskee viineineen läpi yhä laajemmalla rintamalla, ja maan punaiset viinit ovat varmasti jo osiltaan täysin kilpailukykyisiä.JB Barrel Selection Red Wine on valmistettu Perquita rypäleestä, jonka paikalliset tuntevat myös nimellä Castela rypäleenä. Portugalin tuottamat rypäleet tunnetaan huonosti, helpointa on sanoa, että se on yksi portviinin rypäleistä. Perquita-rypäle tuottaa paljon tanniineja, mutta kypsyessään muuttuu "säyseämmäksi". Viini on väriltän tummanpuhuvaa, ja sen tuoksu on varsin voimakas, nahkainen ja yllätys, yllätys, portviinimäinen. Vahva alkoholin tuoksu peittää alussa monia muita elementtejä. Suosituksena viinille onkin avata se muutamia tunteja ennen nauttimista, jotta happi saa tehdä töitä tämän vahvan oloisen viinin lepyttelemiseksi. Dekantointi kannattaakin, sillä vähitellen viinistä alkaa löytyä rauhallisempia elementtejä. Asettuessaan aloilleen viinistä löytyy kaakaopavun, mausteiden ja chilin elementtejä. Ysäväkseen tämä vahva viini kaipaa puoliraakaa lihaa ja pippureita. Vaikka viinissä on tiettyä uuden maailman Shiraz-elementtiä, viini ei ole niin raskas, kuin todella kuumien alueiden Shirazit ovat. Voisi sanoa, että JB Barrel on helpommin nieltävää! Ruoan suhteen tämä viini on aikaisempia vaativampi; onnistuneen valinnan kanssa JB Barrel toimii kruununa. Viini toimii tykkihyvin erilasten hieman tulisten makkaroiden kanssa, mutta saattaa peittää rasvaisemmankin juuston aromit. Viini on mielenkiintoinen, lopussa jopa helppo; mutta vaatii ehdottomasti ruokaa kumppanikseen.
Luokitus/alue/maa: DOC Palmela/ Set"bal/ Portugali
|
|
![]() |
LYNGROVE RESERVE: SHIRAZ / PINOTAGE 2005Etelä-Afrikkalaisilla punaviineillä on yhteinen piirre: Ne ovat kovin vahvoja mauiltaan ja väriltään. Lyngroven Shiraz/Pinotage ei tee siitä poikkeusta. Lasissa on tuhti pakkaus, jonka kimppuun on käytävä!Shiraz-rypäleen sanotaan olevan yksi maailman vanhimmista rypäleistä. Euroopassa se tunnetaan Syrahina. Sanan etymologiset jäljet johtavat Syracusaan, tai muinaisen Persian Shirazin kaupunkiin. Shiraz-rypäle tuo viineihin syvän sinipunaisen värin, voimakkaat tanniinit ja pitkän säilöntäajan. Pinotage on puolestaan puhtaasti Etelä-Afrikkalainen rypäle, vaikkakin sitä viljellään jossain määrin myäs Kaliforniassa ja Uudessa -Seelannissa. Pinotage on alun perin ranskalaisten rypäleiden, pinot noirin ja cinsaultin risteytys. Pinotage on varsin satoisa lajike, ja sen pienet rypäleet tuovat viiniin sokerisuutta. Pinotagea on jouduttu trimmaamaan varsin lujalla kädellä, ja nyttemmin siihen on saatu lisättyä aromeja, samalla kun sen satoa on rajoitettu. Nyt itse viinin pariin. Olin saanut ohjeen, jonka mukaan Lyngroven viiniä olisi hyvä jäähdytellä 15 asteeseen ennen nauttimista. No, niin kai, mutta jäähdyttäminen pilaa aromeja ja vähentää tuoksuja, joten minäpoika tutustuin viiniin lämpimiltään. Tumman syvänpunaisen värin lisäsi ensimmäisenä vastaan hyökkäsi valtava tuoksu. Vai olisiko tämä jo haju? Paahtuneisuus loi jopa epämiellyttävän mielleyhtymän. Uskaltaako tätä juoda, vai palavatko makunystyrät, kuten nenäkarvat? Rohkea Lyngorven juo, joten ei muuta kun hörppäisemään. Makukin on suuri, mutta huomattavasti miellyttävämpi, kuin tuoksu. Tammitynnyrikypsytys taittaa makua hieman vaniljaan, ja shiraz-rypäle tuo hillomaisuutta makukokonaisuuteen, joka on paljon pehmeämpi ja lämpimämpi, kun olin antanut lupaa itseni odottaa. Alkujärkytyksen jälkeen huomasin jopa pitäväni tästä massiivisesta viinistä. Mielelläni olisin ottanut palasen tummaksi grillattua possua, tai mitä vain, joka olisi grillissä tummaksi paistettua; savunmaku viinissä on selkeä. Lyngorven Shiraz/Pinotage oli aikamoinen seikkailu, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, seikkailija löysi aarteen! Tätä aarretta voi varastoida kellarissakin ainakin viisi vuotta.
|
|
![]() |
Vietti: Nebbiolo 2005Saksiniekkakauden ollessa nyt kukkeimmillaan, suuntasimme katseet hieman pidemmälle syksykesään, riistakauteen. Maistoimme Langhessa , Italian Piemontessa, viiniä valmistavan Viettin tilan Nebbiolon, vuosimallia 2005.Nebbiolo on Piemonten (ja Lombardian) tyypillinen rypäle. Sitä sanotaan kasvatetun ainakin 1300-luvulta lähtien. Nebbiolo soittaa ensimmäistä viulua myös "Italian helmien" Barbaresco- ja Barolo-viinien rypäleenä. Nebbiolo on oikukas rypäle; se asettaa lämmölle, maaperälle ja kosteudelle tiukan vaatimustason, eikä sato välttämättä onnistu jokainen vuosi. Tämä on yksi syy, miksi Barolot voivat hintatasoltaan kohota taivaisiin. Lisäksi piemontelaiset viljelijät kasvattavt viinejänsä hyvinkin pienillä tiloilla, vanhoilla perinteillään ja omalla sydänverellään. Nyt takaisin maisteltuun Viettin Nebbioloon vuodelta 2005. Ensimmäiseksi on todettava, että viini paranee huomattavasti, jos sille annetaan aikaa ja happea. Sen tiukahkot tanniinit pehmenevät huomattavasti, koko viini lempenee huomattavasti. Ei sillä, että siitä mikään pehmo silloinkaan tulisi; se on ydintään myöten maskuliininen ja vanttera. Väriltään viini on tummanpuhuva ja jopa lila. Sen tuoksu on nahkainen, tupakkainen ja tuo mieleen maalaismaiseman. Jälkimaku on pitkä, Viettin Nebbiolo kaipaa siksi varmasti ruokaa; metsäkaurista, villisikaa, tai suuria metsäkanalintuja, ja runsaasti yrttejä. Nebbiolo on hieno malli Italian tuhdeista ja aromaattisista viineistä. Tämä viini säilyy varmasti vielä vuosia kellarissa, jos sellaista rakennat - toisaalta on miellyttävääd maistella sen aromeja jo nytkin, hyvin ilmattuna!
|
|
|
Lacryma di Christi del Vesuvio RossoLacryma di Christi del Vesuvio on hyvä esimerkki siitä, että kaikki Italialaiset punaviinit eivät ole helppoja ja kepeitä. Napolinlahden aurinko ja vulkaaninen maaperä tekevät varmasti oman osuutensa; viinissä on tuhti tuoksu, ja ensimmäinen maistiainen viiniä täyttää suun kokonaisvaltaisesti.Viinin saadessa hiukan happea, maku helpottuu, ja tiukahkot tanniinit pyöristyvät. En kuitenkaan suosittelisi Lacrymaa ihan pelkästään seurusteluviiniksi. Ainahan helpoin sääntö on etsiä viinille oman alueensa ruokaa. Tässä tapauksessa, kun ollaan Napolissa, nopeasti tulee mieleeni, että olemme aidon Italialaisen pitsan kotisijoilla. Tomaatin ja juuston liitto vaikuttaisikin hyvältä kumppanilta Lacriymalle: Muutama salaminpalanen pehmentäisi viiniä. Korostan kuitenkin "oikeaa italialaista" pitsaa, joka ei ole tupattu täyteen kaikenmaailman makuja, vaan pysytään vain muutamassa maussa. Lacryma di Christi del Vesuvio on tyylikäs, hiukan feminiininen viini. Mielenkiintoinen, jota suosittelen viinimaailman seikkailijoille.
|
|
![]() |
Redwood Creek Cabarnet SauvignonKalifornian auringon alla on mainiot olosuhteet kasvattaa viiniä. Näin totesi myäs jo 1890-luvulla sveitsiläinen maahanmuuttaja Andrew Frei, jonka jälkeläiset pyöräyttivät pystyyn Frei Brothers Vineyardsíin.Maisteltavana viininä oli "Redwood Creek"- viini, jossa rypäleenä on 85 % Cabarnet Sauvignon, maailman viljellyin punaviinilajike. Redwood Creek on mainio esimerkki siitä, kuinka erilailla rypäleet käyttäytyvät erilaisissa ilmanaloissa. Redwood Creekissä Cabarnet Sauvignon on saanut pitkä;n ja lämpimän kasvukauden. Muutamat piirteet nousevat selkesti pintaan; tuoksussa on tunkkaisuutta, joka ei ihan pienellä tuulettelulla katoakaan. Maussa on hunajaista makeutta, joka tekee Redwoodista helposti nautittavan ja lähestyttävän viinin. Loput 15 % viinin rypäleistä ovat Petit Syrah- ja Shiraz-rypäleitä, joiden ansiosta viinillä on roiman tummanpunainen väri ja tormakkaa selkärankaa. Redwood Creek on, kuten jo todettua, helposti lähestyttävä viini. Sen pehmeys maussa voittaa viinin hieman liiankin maanläheisen tuoksun. Ruokaviininä Redwood on laajasydäminen viini. Liha, tai tulisestikin maustetut padat, pitsa ja tuhdit pastat sopivat kaikki Redwood Creekin kainaloon, cajun-mausteet ovat oiva vaihtoehto. Pehmeä Redwood sopii hiukan viilennettynä myös seurustelujuomaksi. Suomalaiselle suulle uuden maailman viinit ovat osoittautuneet sopiviksi, eikä tämäkään tee poikkeusta. Jos pieni sivukommentti sallitaan, toivon kuitenkin, että maistelunhalu ja uuden löytäminen veisi ainakin joskus voiton "varmoista valinnoista".
|
|
![]() |
Montecillo Gran Reserva 1998Montecillon viinit lienevät monille suomalaisille tuttua viinejä. 1874 perustetun talon opit käytiin hakemassa Bordeauxista, Ranskasta. Sama suku jatkaa yhä viinin valmistamista Riojassa. Nyt maisteluvuorossa on suvun valmistama Gran Reserva, vuosimallia 1998.Gran Reserva viittaa viinin säilytysaikaan ja kypsymiseen, tässä tässä tapauksessa viiniä on kypsytetty 28 kuukautta tammitynnyreissä, ja sen jälkeen vielä 12 kuukautta pulloissa. Kypsyttäminen kannattaa; tempranillorypäleen tupakkainen ja nahkamainen ominaismaku on tasoittunut huomattavasti. Viini on pehmeää ja pyöreää, tiukat tanniinit ovat huvenneet. Miellyttävä suukokoemus! Jälkimaku on pitkä, ja suuhun jää hedelmien ja pippurisuuden ohjaama lämmin sekoitus. Espanjalaisten viinien kulta-aikakausi oli Suomessa 1990-luvun alussa, jonka jälkeen Uuden maailman viinit ovat vallanneet tilaa hyllymetreissä ja ihmisten mielissä. Espanja on nostanut viiniensä tasoa, ja hintaa, harvoin tärmää hinta-tasoltaan samantasoiseen viiniin, kuin Montecillon Gran Reserva on. Jotta sen moninaiset maut tulisivat hyvin esiin, kannattaa sen tarjoilulämpätila pitää melko korkeana, hiukan vajaassa 20-asteessa. Ruokakumppaniksi Montecillon Gran Reservalle sopivat kaikki punaisen lihan muodot, mielummin varovasti paistettuna, kuin täysin kypsänä. Uhkea viinimme jaksaa kantaa myös kermaiset kastikkeet, näin alkukesästä mieleen nousee kunnon kermainen korvasienimuhennos hyvän pihvin kera. Toisaalla pehmeytensä ja tasapainoisuutensa avulla Montecillon Gran Reserva toimisi myös portviinin korvikkeena. Kaikkihan tietävät, ettei houkutuksiin saa, eikä pidä, yllyttää, mutta mieluisasti voisin alkukesän sauna-ja-meri-yhdistelmän jälkeen polttaa kevyen sikaarin ja nautiskella lasillisen tätä miellyttävästi kehittyvää viiniä! Ja jos kesällä ei punaviini maistu, niin eipä hätiä mitiä, Montecilloa voi huoletta varastoida vielä useita vuosia.
|
|
![]() |
Chateau Chaubinet 2006Bordeaux
Bordeaux on Ranskassa toinen "the Viinialue" Burgundin lisäksi.
Bordeaux on alueena jaoteltu vielä moneen pienenpään alueeseen, joista helposti voi tunnistaa
kalliiden viinien kotialueita, kuten Pomerolin, Haut-Medocin ja Margauxíin. Yleinen jako kulkee
kuitenkin Bordeauxia halkovassa Gironde-joessa; Chateau Chaubinet vuodelta 2006 on miellyttävä tuttavuus, joka tuntuu suunmukaiselta näinkin nuorena nautittuna, vain kaksivuotiaana. Bordeauxin viinit päätyvät usein keräilijäiden kellareihin siksi, että ne säilyvät ja kehittyvät melko pitkään pullottamisen jälkeen. Chateau Chaubinet on kelpo pikkuviini, miellyttävää nautittavaksi sellaisenaan viihtyisässä seurassa. Ruuaksi valitsisimme kanalinnut. Mielikuva viiriäisistä ja syöttökukosta ryyditettynä yrttikastikkeella on ensimmäinen ruokamielikuva. Vähemmän ranskalaisia viinejä nauttineelle maistelijalle Chateau Chaubinet on loisto valinta tutustumskäyntiin Bordeauxissa. Matalat tanniinit, ja pehmeä, hieman yrttinen maku on tyypillistä alueelle. Verrattuna uuteen maailmaan, se edustaa aluettaan myös olemalla kevyehkön ja hienostuneen oloinen, ei lainkaan hyökkäävä. Bordeauxin viineissä vuosiluvut näyttelevät suurta osaa. Atlantilta puhaltavat tuulet saattavat tehdä vuosikertavaihteluista suuria. Ei kuitenkaan tarvitse opetella loistovuosikertoja ulkoa, vaan voi aivan häpeilemättä kysyä kaupanmyyjältä; tai tarjoilijoilta vuosikertasuosituksia. On nimittäin sääli olla maistamatta alueen loistavia viinejä siksi, että ei kehtaa kysäistä asiasta; siksihän sitä henkilökuntaa on palkattu!
|
|
![]() |
Undurraga : Aliwen ReservaCabarnet sauvignion, SyrahKello syytää jo kahdeksaa, esimies soittaa ja työt jatkuvat. No jopa oli tyäpäivää. Tämän jälkeen voi hyvällä omallatunnolla nauttia lasillisen punaviiniä. Tällä kertaa valinta osui Chileläiseen Undurragan tuottamaan Aliwen Reserva -viiniin. Syvänpunainen viini on lämpimän pehmeä. Viinissä on hieman hillomainen suutuntuma. Vatsaan asti saapuessaan se on lämmittänyt kehoa miellyttävästi, josta herääkin kysymys: "Onko tämä alkoholillisesti normaalia vahvempaa?" No jo vain. Kuriositettinä voimme todeta, että etenkin ranskalaiset viininvalmistajat ovat kiukutelleet uuden maailman viineissä siitä, että; niissä on nopeasti vanhaan maailmaan verrattuna kovia alkoholiprosentteja, joka helposti ohjaa ostopäätöksiä. Kuuman ilmanalan siunaus ja kirous on, että rypäleisiin kertyy paljon sokeria, josta nopeallakin käymisellä alkoholia irtoaa. Se takaa paremman säilyvyyden, mutta pienentää rypäleiden ominaisia makumaailmoja ja vivahde eroja. Tässä tapauksessa olemme tekemisissä 14% viinin kanssa, joten ei ihme että lämmittä. Viinin saadessa lisää happea, makeus vain lisääntyy. Kyllä tämä meikäläiseen makuhermoon kolahtaa, ja ronskiudessaan menee jössikämmällekin miehelle! Suosittelen.
Luokitus / alue / maa: Central Valley/Chile
|
|
![]() |
SAINT-EMILION 2006Yvon Mau on tunnettu ja pitkän historian omaava viiniliike, joka Aristide Mau perusti vuonna 1897. Aristiden ollessa sotimassa hänen poikansa Yvon ryhtyi kehittämään viiniliikettä vain 14 vuoden ikäisenä. Sodan vuoksi kaikki hevoset olivat rintamalla, joten etsiessään viinejä myytäväksi Yvon pyöräili ympäri Bordeauxíta. Yhtiön logossa oleva pyöräilijä kuvaa häntä. AC Saint-Emilion-viinissä asuvat luumu ja kirsikka. Väriltään se on syvähkön sinipunainen, tuoksultaan vaatimaton. Viini soljahtaa mukavasti sisuksiin, ja jättää pienen, mutta lämpimän jälkimaun. Saint-Emilionin viini löytää tiensä helposti naisteniltaan, sukulaisten sunnuntailounaalle tai perheitten peli-iltaan. Se toimii loistavasti dippivihannesten, minitortilloiden tai vastaavien snackien leppeänä kyytipoikana. AC Saint-Emilion voi olla kaikkea muuta, mutta ei hyökkäävä. Voisinpa kuvitella hankalan ty&öpäivän jälkeen piipahtamassa ostamaan pullollisen Saint-Emilion viintä, laittavan oven takalukkoon, puhelimen pois päältä ja käpertyä loistavan kirjan ja viinilasin kanssa laiskanlinnaan ja antavani piutpaut koko ympärillä olevalle maailmalle! Ei loistokas, mutta miellyttävä käyttöviini. Rypäleet tulevat sopimusviljelijöitä Bordeauxín Saint-Emilionin viinitarhoilta, joiden erilaiset maaperät (savi, kalkkikivi, hiekka, liete, sora) kuvastavat loistavasti alueen moninaisuutta.
Luokitus/alue/maa: AC Saint-Emilion / Ranska
|
|
![]() |
Tommasi Valpolicella DOC 2007Tommasin perheen viinit ovat saavuttaneet pohjolan viinimarkkinat. Heidän Valpolicellansa edustaa miellyttävästi veronalaisen viinikulttuurin onnistumista modernissa maailmassa. Valpolicella vie nopeasti omille alueilleen Pohjois-Italiaan, lämpimille mukulakivikaduille; jossa vanhojen kivivillojen perustuksista huokuu basilikan, valkosipulin ja oliiviöljyn ikiaikainen tuoksu. Vatsa vaatii välittömästi Parmankinkkua ja ylikypsää, kylmää melonia! Tommasin Valpolicella edustaa Italialaisella viinisektorilla kotipäydän ääressä nautittuna nopeasti kaikkea sitä, mitä Suomen harmaassa talvessa Italiasta kaipaa. Viini on nopeaa, kuin Italialaisten puhe, ei hienovaraista, koviakaan ääniä ei kainostella, ja kädet käyvät, jos ei muuten saada muilta huomiota. Mansikanpunainen viini tuoksuu ja maistuu kypsiltä marjoilta. Viinistä erottuu paahteinen, mutta raikas maku. Iso pastakattila tullille ja alkuruuan valmistukseen. Pääruuasta ei ole niin väliä pane parvekkeen grilli päälle ja grillaa mitä läytyy. Elämähän on Doltce Vita! Mieti miten huomenna selität naapureille kuinka mopo lähti käsistä. Anna pullo Tommassia lahjaksi ja pyydä kiitos ja anteeksi. Hymyile partaasi.
Rypälelajikkeet: Corvina Veronese 60 %, Rondinella
|
|
![]() |
OSBORNE: SOLAZ 2004Tempranillo ja Cabarnet Sauvigion
Takatalven saapuessa ja pääsiäisen kolkutellessa ovelle, on aika palata tuhteihin punaviineihin.
Tempranillo rypäleenä on "se" tyypillinen maku, joka kaikille suomalaisille tulee Espanjan
viineistä mieleen. Solazia on kuitenkin ryyditetty aimo annoksella maailmalla eniten tuotettua
punaista rypälettä, Cabarnet Sauvignionia. Niin kuin useat Espanjan viinit, tämäkin on syytä hiukan viilentä. Pihagrillin tirinässä Solazin voi oluiden kanssa laittaa samaan viileään kylmälaukkuun. Solazia ei siis kannata unohtaa pääsiäispyhien jälkeenkään, mutta hentoisen kevän terassiviini se ei ole. OSBORNE: SOLAZ 2004 marjaiset jälkimaut antavat vaihtoehdon jatkaa iltaa kynttilänvalossa ja lämpimän fankahtavan jazzin ja Solazin sulkiessa syleilyyn. "Viettelyviini."
Alkoholipitoisuus 13,5 % |
|
![]() |
Antonin Rodet: CHATEAU CHAMIREY MERCUREY ROUGE 2004Viini on iloisen kepeää ja solahtaa alas kurkusta helposti. Chmireyn hieman terävä maku vie helpostiPariisiin, nopeasti sykkiville kaduille, jossa lounaspatongit kulkevat salkun ja savukkeen kanssa korkokenkien ja mustien pukukenkien kopisevassa rytmissä. Viini on kovin ranskalainen.
Antoin Rodet ja hänen perillisensä saisivat varmasti sydärin, jos
tietäisivät, että aion kutsua heidän viiniään
arkipäiväiseksi. Kipakka ja nopea maku, kaunis kuultava väri ja miellyttävän lempeä tuoksu kyselevät ruokakaverikseen vasikkaa, tai muuta vaaleaa lihaa, miksei myäs keittoja; sipuli-, kasvis tai lihakeitto maistuisi varmasti. Tyypillisenä ranskalaisena arkiviininä Chateau Chamirey ei kermasta tai voista varmasti välitä. Tämän täytyy olla siis terveysvaikutteinen viini sanotaanhan, että lasillinen viiniä päivässä on ihmiselle hyvästä. Kyllä minulle ainakin kelpaa Chamirey Mercurey Rouge tiistai-illan sipulikeiton ja juustoleivän kanssa!
AC Mercury / Cote Chalonnaise / Bourgogne / Ranska
|
|
![]() |
Gallo Family VineyardsCoastal Vineyards SyrahPitkien pyhien ja tuhtien viinien jälkeen Gallon Costal Vineyardsin Syrah on tervetullut vaihtoehto. En tiedä, voiko punaviiniä kuvailla raikkaaksi, mutta se on adjektiivi, joka tulee ensimmäiseksi mieleeni. Olemme maistelleet Gallon viinejä aikaisemminkin, ja on todettava, että tämä maailmanlaajuinen brändi pitää lupauksensa, viinit ovat jokamiehen juotavia, eivät liian monimutkaisia, mutta miellyttäviä. Tasalaatuisuus on hyve jonka Gallo pitää. Jos seisoskelet viinivalikoiman edessä ja yrität pähkäillä, minkä viinin valitsisit, Gallo on takuuvarma valinta johon ei pety, mutta et kyllä löydä yllätystäkään. Costal Vineyardsin Syrah on saatavilla vain Alkon tilausvalikoimasta. Minusta oivallinen hankinta, jos aiot pitää; kutsut, jossa tarjoillaan îbuffetî-ateriaa, monia erilaisia pikkusyötäviä. Luulisin, että itse pistäisin sen hetkeksi jääkaappiin, ennen kuin se matkaa pöytään.
Hinta 13.21
|
|
![]() |
Tanssivaa HärkääOnneksi aika on ajanut ohi mielikuvasta, jossa Ruotsinlaivalta ostetaan Ernest ja Julio Gallon "hauskoissa" pulloissa olevia viinejä. Veljekset ovat onnistuneet nostamaan ajatukset rakkaudesta viiniin (tai rahaan, laadusta liiemmälti välittämättä) miellyttävimmille viinisfääreille; kuluttajallekin voi jäädä mieleen makuja, ei pelkästään näppäriä vesipulloja. Rancho Zabaco keskittyy erityisesti Zinfandel-rypäleen kasvatukseen, johon sen sijainti on ylivertainen, Dry Creek Valley tarjoaa pitkän, lämpimän ja tasaisen kasvukauden. Korkkasimme mieheni kanssa Dancing Bull-viinin varsin tuulisena ja kalseana lokakuun iltana. Lämpimän karhuavatukkainen ja hieman kuningatarhilloineen tuoksu
tulvahti nenään. Tämä tummasävyinen viini tarjosi suullisen lämmintä ja kiireetöntä
maisteltavaa. Viinissä ei ollut paljon tanniineja ja se oli nuorta, mutta juurikin
rentoutumiseen sopivaa juotavaa; pehmeää ja helppoa. Juuri sitä, mitä kiireisen
työpävän jälkeen ilkeän pohjoistuulen puhaltaessa tarvitsee!
Sonoma Country / California / USA
|
|
|
|